Ylianalysoidaanko urheilujournalismissa?

Eräs erittäin meritoitunut urheilutoimittaja kirjoitti eilen Facebookissa siitä, kuinka ”urheilujournalismissa aletaan lähestyä pistettä, missä asioita ylianalysoidaan”. Tekstin kirjoittaja epäilee, ettei esimerkiksi viivelähtöjen laskeminen tai positiivisen peliasennon mainitseminen kiinnosta urheilun kuluttajaa suuressa kuvassa. Edelleen kirjoittaja on sitä mieltä, että tällaisessa journalismissa ”unohtuu pihvi”, joka urheilussa on rajojen rikkomista, voittoja ja tappioita, suurta näytelmää ja suuria tunteita. En kirjoita tähän tekstin kirjoittajan nimeä, tai argumentoi suoraan yksittäisiä tekstin kappaleita vastaan sinänsä, koska en halua että teksti tulkitaan millään lailla hyökkäyksenä yhtä henkilöä tai yhtä tekstiä vastaan. Kyse on Suomessa paljon isommasta asiasta, joka on painanut ainakin omaa mieltäni jo pitkään. Kopioin tekstin sellaiseen tämän postauksen loppuun, jotta jokainen voi tarkastaa etten pistä sanoja kenenkään suuhun tai väritä sisältöä, jotta oma pointtini vahvistuisi.

Minulla on kolme pointtia siitä, mitä kutsutaan ylianalysoinniksi. Ensimmäiseksi, mikä on median tehtävä? Varsinkin lajiin erikoistuneen toimittajan lehdessä, tai asiantuntijan studiossa tai lähetyksessä? Mielestäni se on vastata kysymyksiin, joita ihmisille lajista, peleistä ja joukkueista herää. Jos esimerkiksi vastaa kysymykseen ”Miksi Leo Messi on niin hyvä jalkapalloilija?”: ”Koska hänellä on niin hyvä vasen jalka”, ei ole vastannut kysymykseen kovin hyvin. Totta kai viestiä pitää kohdentaa jonkin verran kohdeyleisölle, jos tehtävänä on selvittää miten Messistä saadaan paras irti Argentiinan A-maajoukkuepelaajille tai suomalaiselle tv-yleisölle, kannattaa vastaus ehkä muotoilla hieman eri tavoin. Mutta kai tavoitteena on silti oltava, että asiantuntija on paras mahdollinen henkilö antamaan parhaan mahdollisen vastauksen?

Tactics

Toiseksi, kehitys voidaan kuvata monimutkaistumiseksi. Esimerkiksi persoonana kasvamiseksi persoonan on monimutkaistuttava, siihen on tultava lisää ulottuvuuksia. Sama pätee urheilulajeihin. Kun urheilulaji kehittyy, siitä tulee monimutkaisempi. Taktiikat kehittyvät koko ajan, tilastot tuovat esiin sekä kokonaan uutta tietoa että virheitä ihmisen ajattelussa, ja monessa urheilulajeissa välineiden ja teknologian kehittyminen monimutkaistaa lajia. Lisäksi urheilijat ovat parempia kaikin mahdollisin tavoin, ja pystyvät toteuttamaan monimutkaisempia asioita. Tällöin myös urheilua kuvaavan journalismin on kehityttävä, muuten se etääntyy kuvaamastaan lajista ja kertoo jostain rinnakkaistodellisuudesta. Koen siis erikoiseksi, että analyysin monimutkaistuessa alettaisiin lähestyä jotain ylianalysoinnin pistettä. Urheilijournalismin on pakko monimutkaistua, analyysin pakko syventyä, koska vanhat vastaukset eivät vastaa enää uusiin kysymyksiin.

Viimeiseksi, minkä alan asiantuntijoita urheilutoimittajat ja studioasiantuntijat ovat? Psykologian? Sosiologian? Vai urheilun? Miksi journalismia syytetään ylianalysoinnista pelin suhteen, sen asian, jonka sisältöosaamisen perusteella journalistit ovat työnsä tai studiokutsunsa saaneet. Miksei se ole ylianalysointia, kun maallikko yrittää selittää psykologia-nimisellä tieteellä, kuinka toinen joukkue oli vain yksinkertaisesti niin näytönhaluinen hävittyään edellisen ottelun, ja voitti siksi tämän pelin? Tai kun sama maallikko saduttaa, että joukkue hävisi koska sen itseluottamus on vielä maissa edelliskerroksen tappion takia, joka näkyy selvästi pelaajien kehonkielessä ja yritteliäisyydessä. Miksei se ole ylianalysointia, kun sanotaan etteivät pelaajat pelaa managerilleen, ja siksi häviävät? Yksi suurimmista opetuksista jonka sain ajoiltani Veikkausliiga-joukkueen mukana urheilujournalismin suhteen, oli se kuinka kaukana median arvaukset siitä, mitä joukkueen sisällä tapahtuu ovat yleensä todellisuudesta.

Ymmärrän tavallaan, mistä tämä purkaus tulee. Mutta syyllinen on väärä, se ei ole ne, jotka vastaavat kysymyksiin uudella tavalla. Syyllisiä ovat kaikki ne, jotka esimerkiksi jalkapallon suhteen ovat viimeiset kymmenen vuotta vastanneet kaikkiin kysymyksiin ”pitää liikuttaa palloa nopeammin ja toimittaa sitä linjan taakse”. Toinen syyllinen on taas jalkapallon puolella se, ettei Suomesta ole löytynyt Jurgen Kloppia tai Gary Nevillea, jotka Saksassa ja Isossa-Britanniassa ovat omilla persoonillaan ja pedagogisella kyvyllään selittää monimutkaisia pelillisiä ilmiöitä selkokielellä suurelle yleisölle tehneet syväluotaavasta analyysista prime-time aikana televisiossa täysin luonnollista toimintaa. Eipä meillä myöskään ole esimerkiksi Monday Night Football –tyyppistä konseptia, jolla tavoittaisi kaikki jonkin tietyn lajin seuraajat yhtä hyvin ja jossa puitteet olisivat yhtä hienot.

Jos urheilujournalismi ei kehity ja ota Suomessa kiinni aikaa, joka on hukattu tehden pintapuolista tulosjournalismia, on sen kohtalona todennäköisesti hävitä roboteille (Lari Vesanderin ansiokas juttu aiheesta: http://jalkapallolehti.fi/mihin-robotti-ei-pysty/). Ylianalysointiin se ei kuitenkaan kaadu.

 

 

Alkuperäinen teksti:

Urheilujournalismi alkaa lähestyä pistettä, missä asioita ylianalysoidaan. Syyllistyn itsekin siihen. Valistuneet toimittajat tekevät juttuja pomoilleen, kollegoilleen, urheilijoille ja valmentajille, harvemmin suurelle yleisölle. Ei, en kritisoi osaamista ja perehtymistä, enemmänkin vallitsevaa ja vahvistuvaa suuntausta. Suksen kuviointi, mäkihyppääjän ylämäen asento, viivelähtöjen laskeminen, positiivinen peliasento, kiinnostavatko ne aidosti urheilun kuluttajaa, isossa kuvassa? Rohkenen epäillä. Toki hyvä, että hardcore-fanejakin palvellaan, mutta unohtuuko pihvi? Minulle urheilu on rajojen rikkomista, voittoja ja tappioita, suurta näytelmää, suuria tunteita, Messin vasen jalka, Jordanin donkki, Boltin ja Farahin ylivoimaa. I rest my case.

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Kommentoi

Kausiennakko 2017: RoPS

Mistä tulee?

Hopeakauden kontekstissa ja vertailussa siihen viime kausi oli napapiirillä varmasti kova pettymys. Aleksandr Kokon myyminen ja epäonnistuminen pelaajahankinnoissa ovat helppoja syitä, jotka valmentaja Juha Malinen on itsekin avuliaasti nimennyt vaisun viime kauden syiksi. Tekisi mieli kyseenalaistaa ylipäätään koko viime kauden vaisuus – mielestäni edelliskauden hopea oli merkittävästi radikaalimpi poikkeama Rovaniemen Palloseuran todellisesta tasosta, kuin kauden 2016 kuudes sija.

Malisen pelityylin tuntevat kaikki – ja hatunnosto oululaiselle siitä. Toisaalta korkean prässitason valmentaminen päivästä toiseen, harjoituksesta toiseen on varmasti kuluttavaa sekä pelaajille että valmentajalle. Korkeaa prässiä harjoitellessa on pidettävä huoli siitä, että pelaajat ovat jatkuvasti valppaina valmiina ennakoimaan ja reagoimaan menetyksen hetkeä, ja vaadittava lisäksi korkean intensiteetin suorituksia, kuten pitkiäkin täysvauhtisia juoksuja prässäämään. Malisen joukkueillakin tuntuu välillä olevan se prässäävän joukkueen helmasynti, jossa prässi tulee pallollisesta pelaamisesta huolimatta, eikä sen luonnollisena seurauksena. Tällöin prässäämään voi joutua lähtemään kaukaa tilanteen ulkopuoleltakin, joka on sekä henkisesti että fyysisesti kuluttavaa. Jos pelaajat kyllästyivät Dortmundissa Jurgen Kloppiin, niin pelaajat voivat myös kyllästyä Rovaniemellä Maliseen.

Tilastoista on äsken maalattua kuvaa vasten mielenkiintoista nostaa se, että RoPS oli itse asiassa maaliinjohtaneiden hyökkäyksien kestossa (niin ajallisesti kuin syöttöjen määrällä mitattuna) ihan sarjan kärkipäässä (5. ajassa, 3. syöttöjen määrässä). Tästä voisi vetää johtopäätöksiä, ettei joukkue pyri välttämättä korkeankaan prässin seurauksena tulleen riiston jälkeen nopeaan hyökkäykseen. Toinen mielenkiintoinen tilasto on se, että RoPS:n maaliin johtaneet laukaukset tulivat keskimäärin pisimmän etäisyyden päästä. Yleensä tällainen tilasto voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kaudella on mennyt sisään muutama ”yksi sadasta” -tyyppinen kaukolaukaus, ja RoPS:n maalimäärät tulevat jo ihan tilastollisesta regressiosta johtuen vähän putoamaan viime kaudesta onnen tasoittuessa. Tai sitten se voi tarkoittaa Robert Tayloria.

RoPS

Talvi

Ensimmäisenä Malinen ilmoitti, että ensi kaudella panostetaan suomalaisiin pelaajiin. Toisena kerrottiin sitten, että RoPS oli tehnyt melkein 400 000 euron tappion, koska toimistolla oli ”keskitytty myyntiin ja unohdettu katsella menoja”. Kohta kaksi selittää kohdan yksi. Juuri kauden alla RoPS kuitenkin hankki kaksi ulkomaalaispelaajaa suoraan avaukseen. Koko näytelmä on oikeastaan aika irvokas, mutta ehkä se on ihan tahallaan laitettu liikkeelle, jotta puhuttaisiin vähemmän taloudellisesta tilanteesta ja pelillisen kehityksen ottamista taka-askelista. RoPS:n pelaajahankinnoista moni on mielenkiintoinen, mutta valitettavasti lähinnä siksi, että heidän potentiaalinen hyötynsä joukkueelle voi vaihdella lähes vapaasti nollan ja sadan välillä.

Tuloksellisesti rovaniemeläisten talvi on ollut vaisu. Se meni sentään jatkoon heikkotasoisesta Cup-lohkostaan, mutta hävisi toki puolivälieräkarsinnan SJK:lle.

Minne menee?

En ole nähnyt RoPS:lta yhtäkään kokonaista peliä talvikaudella. RoPS:ssa tuntuu kuitenkin olevan meneillään viime kausiin verrattuna jonkinlainen hallittu alasajo, jonka vauhti riippuu pelaajahankintojen osumisesta, Malisen kyvystä uudistua ja joukkueen kyvystä ottaa vastaan, sekä siitä jatkaako Taylor koko kauden sinisissä. Putoamistaisteluun ei tällä kaudella joudu ellei tapahdu jonkinlaista maailmanlopun skenaariota, jossa Antti Okkonen ja Antonio Requero loukkaantuvat heti, Robert Taylor siirtyy SJK:hon, jonka jälkeen Malinen eroaa protestiksi ja tilalle palkataan Santa Clausin kakkosvalmentaja tms. Sijoitus huononee kuitenkin viime kaudesta.

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Kommentoi

Kausiennakko 2017: KuPS

Mistä tulee?

Viime kauden KuPS:lla oli todella selkeä pelillinen identiteetti. Vähiten syöttöjä, keskiarvoltaan pisimmät syötöt, lyhyimmät hyökkäykset ja maaliin johtaneissa hyökkäyksissä vähiten syöttöjä. Se oli siis suoraviivainen vastahyökkäysjoukkue, ja suhteellisen hyvä sellainen. Se päästi pelitilanteista kolmanneksi vähiten maaleja, ja teki erikoistilanteista eniten. Sarjataulukossa KuPS löytyi sijalta seitsemän, ja se jäi vain kolmen pisteen päähän esimerkiksi Ilveksestä, jonka koettiin pelanneen ihan nappikausi. Tietyllä tavalla KuPS oli Veikkausliigan ”Stoke” (tai Tony Pulisin valmentama joukkue), ja kuten Pulisin valmentamille joukkueiden kannattajille/omistajille, myöskään KuPS:n kannattajille tai omistajille ei enää pelkät tasaiset tulokset riittäneet. Yleensä tällaisessa tilanteessa muutosta toivoessa kaikkien mielessä siintävät ne korkeat huiput, harva muistaa, että kaupan päälle tulevat usein myös matalammat laaksot.

KuPS

Talvi

Jani Honkavaara astui ruoriin jo hyvissä ajoin, ja ehkä siksi KuPS aloitti Suomen Cupin lentäen. Kolmessa ensimmäisessä ottelussa yhteensä 18 maalia, ja täydet yhdeksän pistettä. Lohkosta kuopiolaiset menivätkin jatkoon, mutta Ykkösen Hongalle tuli puolivälierä-karsinnassa nolohko kotitappio – espoolaiset latoivat vajaaseen puoliaikaan taululle 0-3-vierasjohdon. Talven tuloksien kanssa kannattaa olla varovainen, sillä ne pysäyttävimmät tulokset KuPS otti Kuopio-hallin alustalla, joka muistuttaa enemmän säiden armoille jätetyn minigolf-radan pinnoitetta, kuin mitään jalkapallonurmeksi kutsuttavaa.

Siirtomarkkinoilla KuPS on sarjan suurimpia voittajia. Otso Virtanen, Sebastian Sorsa, Ville Saxman, Nikko Boxall ja Ats Purje ovat liigassa pelanneet avainrooleissa suurimman osan urastaan. Solomon Duah on ollut väläyttelijä, josta KuPS sai talvella yllättävän paljon tehoja irti. Joni Mäkelä hyppää sarjaportaan ylemmäs Hakasta, ja hänellä on edellytyksiä pärjätä kuopiolaisten hyökkäyspeli-sapluunassa, mikäli ansaitsee peliaikakilpailussa itselleen säännöllisiä minuutteja.

Minne menee?

KuPS:ssa on paljon tykättävää, ja (kirjoitettu 28.3.) veikkaan että se tulee olemaan monen kausiveikkauksessa korkealla. Honkavaara on rauhallinen pedagogi-tyyppi, jonka tähti oli pitkään kovassakin nousussa, ja jonka maine yleisessä mielipiteessä koki vain marginaalisen kolahduksen HIFK-potkuista. Pelaajahankinnat ovat erinomaisia, lisäksi joukkue piti riveissään kiistattomasti liigan tähtipelaaja-tasoiset nigerialaisensa, ja loput pelipaikat joukkue voi täyttää omilla ennakkoluulottomilla kasvateillaan. KuPS:lla on paljon samantyylisiä pelaajatyyppejä, ja se on ajoittain pystynyt pelaamaan hyökkäyspäässä sellaisia nopeita, vähien kosketusten kombinaatioita, jotka hyväksi futikseksi usein koetaan. Joukkueen pelissä on myös toisteisuutta, ihan selkeitä harjoiteltuja malleja esimerkiksi pelinavaamiseen. Savolaisten ympärille onkin helppo keksiä valtavan positiivinen ennustus ensi kaudesta, jos sellaisen musta hevonen -tarinan haluaa väkisin jostakin rakentaa.

Paikallisella palloseuralla on myös ongelmansa. En tiedä johtuuko se viime kauden pelitavan jäänteistä selkärangassa, pelitavallisesta linjauksesta vai epäselvyydestä harjoittelussa tai ohjeistuksissa, mutta KuPS:lla on usein hirveä kiire eteenpäin. Pelinavaamisessa laitapuolustajat nostavat ylös leveyteen, ja molemmat keskikentän pohjapelaajat levittävät ja ottavat paikkansa sisemmiltä laitakaistoilta, ”laitapakin paikalta”. Painottoman puolen laitakaista on hyvä paikka hakea palloa ja avata peliä, ja esimerkiksi Tottenham on käyttänyt sitä Pochettinon aikana pelinavaamisen yhtenä mallina. Ero KuPS:n ja Tottenhamin välillä on se, että kun toinen pohjapelaaja levittää sisemmälle laitakaistalle, lontoolaisilla toinen jää aina pelintekoalueelle oman puolustuslinjan eteen. Kuopiolaisilla molemmat pohjapelaajat saattavat olla vastakkaisilla sisemmillä laitakaistoilla, tai toinen laitakaistalla ja toinen kymppialueella/juoksemassa pystyyn. Tästä seuraa se, että kun pallo sitten pelataan jommalle kummalle keskikenttäpelaajalle tänne ”laitapakin paikalle”, ei hän voi tehdä muuta kuin edetä! Mikäli KuPS haluaa kierrättää pallon toiselle puolelle, sen pitää tehdä se puolustuslinjan kautta, mikä tarkoittaa sitä, että vastustaja on hyvin ehtinyt ryhmittäytyä jo toiselle puolelle asemiin, kun pallo saadaan sinne liikuteltua. Kun pallo pelataan toiselle pohjapelaajalle, lähtee toinen ottamaan paikkaa pelintekoalueelta, mutta liike on niin pitkä ettei siitä ole pallolliselle pelaajalle juuri apua, ja hänen on joko pelattava pallo takaisin topparille tai, kuten useimmiten, edettävä sitä laitaa pitkin jonka sisemmällä laitakaistalla on. Niinpä KuPS etenee usein alivoimalla, tasapainossa olevaa vastustajaa vastaan ja laitoja pitkin. Sillä on pelaajia, jotka pystyvät nopeisiin kombinaatioihin ja murtautumaan tasa- tai alivoimaisena pienestä tilasta, mutta sen pelitapa ei luo ideaaleja olosuhteita tällaisille laitamurtautumisille.

Kyllä, kyseessä on yksi pelitilanne ja sen organisointi kaikkien niiden positiivisten seikkojen lisäksi, jotka aiemmin luettelin. Mutta, tuo (minun mielestäni) vika joukkueen pelissä aiheuttaa sen, että sen on äärimmäisen hankala luoda yhtään mitään passiivisesti omalla kenttäpuoliskolla puolustavaa joukkuetta vastaan. Sen lisäksi sen puolustusvalmius menetyksen tapahtuessa on huono. KuPS on prässännyt ajoittain erittäin hyvinkin, joskin tässä pitää muistaa hallialustan merkitys. Prässikään ei kuitenkaan auta, mikäli joukkue haluaa pärjätä hyvin työnimi ”ifk mariehamn” -tyyppisiä joukkueita vastaan; matalalta puolustava joukkue, joka ei juurikaan syötä omalla kenttäpuoliskollaan. Ainakin maaliskuun versio KuPS:sta on helposti scoutattava, ja sitä vastaan on helppo tehdä ottelusuunnitelma.

Kuopion Palloseura on minulle samaa kastia kuin Inter ja Lahti. Voisinkin kaikissa ennustuksissani niputtaa nämä kolme yhteen, ja sanoa että kolmikosta yksi epäonnistuu ja kaksi pelaa mitaleista tai sijoittuu sijoille 4.-6. Tai yksi onnistuu ja kaksi epäonnistuu.

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Kommentoi

Kausiennakko 2017: Ilves

Mistä tulee?

Tamperelaisten viime kaudesta on sanottu paljon. Sitäkin voi katsoa kahdella eri tavalla, toinen tapa on sanoa Ilveksen pelanneen mestaruudesta vielä viimeisessä kotiottelussa HJK:ta vastaan, ja toinen on todeta villikissojen sijoittuneen kaksi pistettä RoPS:n ja kolme pistettä KuPS:n eteen – joiden kummankaan kautta ei pidetä yleisesti millään lailla onnistuneena. Kyse on, kuten aina, kontekstista ja vertailukohdista. Ilvestä veikattiin viime vuonna tähän aikaan pelaamaan sarjapaikastaan. Taustalla oli sekava talvi, jossa Ilves oli kokeillut varsinkin puolustamisensa suhteen eri variaatioita. ”Sekava toiminta” paljastui kuitenkin kaudella hyvin äkkiä valmentamiseksi, kun Ilves pystyi nollaamaan vastustajien vahvuuksia ja hyökkäämään samalla itse tehokkaasti. Lopulta Ilvekselle oli siis valtava menestys että se pelasi sarjataulukon toisessa päässä koko kauden.

Pelillisesti Ilves oli jonkinlainen versio lokerossa, jonka otsikkona on ”vastahyökkäys-joukkue”. Ilves puolusti erinomaisesti, se päästi kolmanneksi vähiten maaleja sarjassa, ja sen pallottomasta pelaamisesta tuli hyvin valmistautunut ja valmennettu olo. Useassa pelissä Ilves vaikutti tietävän täsmälleen (ja jos ei tietänyt Jarkko Wiss valmensi juuri tätä pointtia sivurajalta) minkä syöttölinjan se haluaa ehdottomasti sulkea, ja mihin se puolestaan haluaa syötettävän. Hyvän puolustuspelisuunnitelman ansiosta se sai paljon riistoja hyvillä alueilla, ja sen pelaajat osasivat sijoittua puolustaessaankin niin, että joukkueen oli yksinkertaista lähteä laadukkaaseen nopeaan hyökkäykseen.

Ilves

Talvi

Ilves hävisi Suomen Cupissa vasta välierissä, ja silloinkin tasaisen ja dramaattisen ottelun jälkeen täysin ylivoimaisena suosikkina sarjaan lähtevälle HJK:lle. Ennen välierää Ilves voitti kaikki pelaamansa cupin ottelut. Treenipelejä se on pelannut paljon, ja vastustajat ovat olleet erilaisia. Todennäköisesti eri peleissä on taas ollut erilaisia pelillisiä tavoitteita, ja Wiss on valmentanut itselleen lisää ottelukohtaisten ja otteluiden aikaisten hienosäätöjen mahdollisuuksien määrää.

Pelaajaliikenteessä Ilveksen toiminnan tunnistaa jo. Se hankkii liigapelaajina tasonsa vakuuttaneita pelaajia, joilla on jäänyt jotain hampaankoloon edellisessä seurassaan. Joko rooli oli liian pieni, tai kehitys junnaa paikallaan. Toinen Ilveksen hankkima pelaajatyyppi on nuoriso-maajoukkuepelaaja, joka tulee Tampereelle hakemaan läpimurtokautta. Wiss kertoi itse Aamulehden haastattelussaan kertovansa pelaajille rehellisesti kuinka paljon peliaikaa olisi tiedossa, ja mitä sen lisäämiseksi olisi tehtävissä. Tämä todennäköisesti vetoaa nuoriin, ja miksei kaikkiin muihinkin pelaajiin. Ilves onnistuikin viime kauden toiminnallaan luomaan Suomeen mielestäni erittäin terveen (Soisalo-)ilmiön, jossa juniori-ikäiset pelaajat lähtevät rohkeammin hakemaan vastuuta Veikkausliigasta kasvattajaseuraa kauempaa. Seuraavaksi pitää vielä saada jokaisen liigaseuran ympäristö nuorelle pelaajalle edes lähelle sitä, mitä se on Wissin valmennuksessa.

Minne menee?

Tämä on se hetki, jolloin tunnustan etten ole nähnyt Ilvekseltä kuin yhden kokonaisen pelin talvikaudella. Jätän siis suurimmat pelilliset analyysit tekemättä tamperelaisten kohdalla. Ilves tuntuu kuitenkin jatkavan viime kaudella toimineella sapluunallaan, jossa näitä pelaajien sisäistämiä säätö-mahdollisuuksia ovat mm. keskikentän kolmion suunta (yksi vai kaksi pohjapelaajaa), priorisoiko puolustuslinja edessään vai takanaan olevan tilan, ja se mihin ensimmäiset prässäävät pelaajat peliä ohjaavat. 4-2-3-1 tai 4-1-4-1 siis numeroina, miksei välillä myös puhtaampi 4-3-3. Hyökkäyspelissä Ilveksen variaatiot tulevat lähinnä laitureiden ja heidän erilaisten vahvuuksiensa kautta.

Ilves on sellainen joka-sarjan tyypillinen ylemmän keskikastin joukkue. Se puolustaa hyvin, iskee tehokkaasti vastaan ja on ymmärtänyt satsata hiukan myös erikoistilanteisiin (viime kaudella sarjan toiseksi paras). Sillä on muutama yksilö, jotka sarjan isommat seurat ottaisivat mielellään, ja vaihdossa muutama sellainen säännöllisesti pelaava yksilö, joka on kieltämättä sarjan keskiarvossa hyvä pelaaja, mutta joilla on joissain osa-alueissa sellaisia puutteita, että he eivät koskaan sarjan huippujoukkueissa pelaa. Veikkausliigassa vain on tälläkin hetkellä niin sanottu avoin väylä huippujoukkueeksi, kun HJK:n ohella kukaan ei tunnu pystyvän ottamaan säännöllisesti esim. mitaleita. Siksi Ilves voi hyvin sellaisen paikan ottaakin, sen verran järkevää ja tasaisesti kasvavaa sen toiminta on. Kun taustalla on vielä valtava junioriorganisaatio, joka sekin on terävöittänyt toimintaansa viime vuosina, ja suuri kaupunki, voi Ilves hyvin kasvaa siihen tyhjiöön, joka esim. Hongan ja TPS:n vaikeuksien jälkeen on syntynyt.

Tällä kaudella Ilves pelaa sijoista 2.-6. Odotukset ovat nyt ihan erilaiset kuin viime kaudella, joka saattaa johtaa siihen, että Ilves joutuu ottamaan pelissä enemmän aloitetta ja hyökkäämään useammin pidempiä hyökkäyksiä organisoitua puolustusta vastaan. Jos näin käy, on pieni riski sille, että esimerkiksi tasapelejä kasaantuu liikaa.

 

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Kommentoi

Kausiennakko 2017: HIFK

Mistä tulee?

Vähän turhan monella tavalla vaikealta kaudelta. Pidetyn Honkavaaran potkut, epäonnistunut nuorennusleikkaus ja siitä kärsiminen, avainpelaajien loukkaantumiset… Loppukaudesta HIFK oli mukana jonkinlaisessa uudelleen-versioinnissa ”maailman hitaimmasta takaa-ajosta”, jossa se onnistui Interin (ja PK-35) suosiollisella avustuksella säilyttämään sarjapaikkansa.

Pelillisesti HIFK:sta on vaikea sanoa mitään määritelmää. Helsinkiläiset koetaan kai yleisesti pallonhallintajoukkueeksi, mutta aika kiire on palloa saada toisaalta eteenpäinkin, varsinkin boksiin HIFK pelaa palloa heti kun siihen jonkinlainen mahdollisuus on.

HIFK

Talvi

Jos Antti Muurinen sanoo talven olleen ”helvetin huono” niin siihen ei liene lisättävää. Kim Raimin ja Nosh A Lodyn lisäksi tulleet ovat nuoria pelaajia, joiden tasosta itselläni ei ole tarkkaa käsitystä. Muurisen valmentajaidentiteettiin tämä toinen puoli pelaajarekrytointi-politiikasta ei tosin millään tavalla osu. Tärkeää oli Mika Väyrysen jatko, saa nähdä kerääkö seura jostain rahat Mikael Forssellin tai vaikka Erfan Zenelin palkkaamiseen.

Tulokset ovat edustaneet sitä ”helvetin huono”-osastoa. Se on voittanut toistaiseksi ainoastaan Kakkosen KTP:n, ja onnistui häviämään jopa omalle reservijoukkueelleen.

Minne menee?

Jos jatkaa näin, menee sarjaporrasta alaspäin ennemmin tai myöhemmin. Jos ei nyt, niin ensi kaudella. Ja kun menee yhden portaan alaspäin, voi mennä useammankin. Mitään jalkapallon suurseuraa ei Helsingin IFK:sta näillä näkymin ole tulossa.

IFK:ta johdetaan vähän kuin amerikkalaista franchise-urheilujoukkuetta. On franchise pelaaja Väyrynen, ja valmentajaksi hankitaan myös tällainen ”brändi-nimi”, jonka kukaan ei varmaan uskokaan olevan mikään pelillinen visionääri, mutta joka ”houkuttelee pelaajia” seuraan. On (kieltämättä hienoa kulttuuria edustava) fanijärjestö Klacken, joka tuntuu olevan tärkein asia seurassa. Ja näin voi toki ollakin, Veikkausliigaseuran ehdoton valtti tulee olla paikallisuus ja tiettyjen omien arvojen edustus. Mutta pelitapaa ei voi rakentaa kannattajien ympärille, eikä kauden läpivieminen voi perustua siihen että ”ollaan IFK”, ainakaan niin kauaa kuin IFK ei tarkoita jalkapallon pelitavallisesti yhtään mitään.

HIFK on ryhmä kokeneita, hyviä jalkapalloilijoita, ja joukkueessa tuntuu olevan hyvä henki. Kannattajat ja pääkaupungin derbyt lisäävät jalkapallokulttuuria, ja seuran junioriputken yläpää vetää laadukkaita pelaajia, jotka haistavat verrattain helpot liigaminuutit. Mutta ydintuote, sisältö, pitää saada parempaan kuosiin. Sarjan huonoimpien joukkueiden huonous ostaa IFK:lle todennäköisesti yhden kauden lisäajan tehdä sarjapaikallaan jotain järkevää ja pitkäjänteistä. Ei putoa, eikä pääse yleisurheilusta ja olympialaisista tutuille ”pistesijoille”.

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Kommentoi

Kausiennakko 2017: PS Kemi

Mistä tulee?

Kemissä lähetettiin kauden päätteeksi kiitokset pallopelien jumalille, tai mihin ikinä kukin uskookaan. Kauden jälkipuoliskon kestänyt vapaapudotus saatiin katkaistua, ja Kemi jäi kynsien kärjistään roikkumaan kielekkeen reunalle, paljolti holtittomasti reunan tuntumassa kompuroineiden Interin ja HIFK:n ansiosta. Ilman alkulentoaan Kemillä ei olisi ollut mitään saumaa pysyä sarjassa, niin suurella marginaalilla se oli liigan kahden huonoimman joukkueen joukossa. Toisaalta typerää jossittelua, sillä alkukaudella kerätyt pisteet ovat ihan samanarvoisia kuin loppukaudella kerätyt, mutta on vaikea nähdä mistä joukkue repii psyykkisen energian ja uskon toistaa huikea alkukausi.

Positiivisia uutisia niille, joiden mielestä on tärkeää mennä eteenpäin mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman useasti: jos olette oikeassa, Kemi tulee pärjäämään loistavasti tällä kaudella. Sen pelitapaan kuului viime kaudella keskimäärin kolmanneksi pisimmät syötöt, ajallisesti lyhyimmät hyökkäykset – ja hyökkäysten määrässä vain yksi vähemmän kuin koko sarjan eniten hyökännyt joukkue, Ilves. Tämä on taas yksi ongelma jalkapallon laadun kuvaamisessa tilastoin, esimerkiksi moni vedonlyöntiyhtiö käyttää liveseurannoissaan tilastoja kuten ”hyökkäykset” ja ”vaaralliset hyökkäykset”. Ihmisen intuitiivinen tapa ajatella yhdistää nopeasti asiat niin, että suurempi määrä hyökkäyksiä johtaa suurempaan todennäköisyyteen tehdä maali. ”Hyökkäys” voidaan kuitenkin määritellä esimerkiksi tilanteeksi, jossa pallollinen pelaaja ylittää puolenkentän ympyrän kaaren. Nyt kaikki ymmärtävät, että vaikka pallon kanssa pääsisi 50 kertaa 10 metriä vastustajan kenttäpuoliskolle, ei ole juurikaan kasvattanut maalinteon todennäköisyytä. Hyökkäysten laadun arvioimiseen tarvitaan paljon muita indikaattoreita ja mittareita. Hyökkäysten suuri määrä taas tarkoittaa loogisesti sitä, että hyökkäys on myös päättynyt usein. Hieman oikoen: mitä useammin hyökkäys päättyy, sitä useammin vastustaja saa positiivisen tilanteenvaihdon. Jos tilanteenvaihto ei ole erityisen hyvin organisoitu, jatkuvien tilanteenvaihtojen sävyttämä peli kääntyy yleensä sen hyväksi, jolla on hieman yksinkertaistettuna parempia yksilöitä. Vastahyökkäykset tuottavat usein tilanteita, jossa laadullinen ylivoima – paremmat yksilöt – on helpompaa hyödyntää. Kemin kaltaisen joukkueen pitäisi puolustaa tiiviisti, valita paikkansa ja iskeä terävästi vastaan sinne minne sattuu. Sen sijaan joukkueen pelaajat kehuskelivat alkukaudesta Urheilusanomissa, kuinka videoiden katsominen vastustajista on ihan turhaa, ja on parempi keskittyä omaan peliin.

Kemi

Talvi

Tulokset ovat olleet vaisuja, joukkue ei onnistunut talvikaudella voittamaan yhtäkään toista liiga-tason joukkuetta. Positiivisemmaksi signaaliksi voidaan laskea tasapeli Lapin derbyssä. Uusia pelaajia joukkueessa on runsaasti. Jussi Aalto ja Oskari Forsman edustavat kokeneempaa kaartia, jotka halusivat vielä yhden sauman liigassa. Loput pelaajista ovat enemmän tai vähemmän sellaisia, joiden on ylitettävä se mitä heiltä odotetaan, jos haluavat olla sankareita jotka pitävät merilappalaiset liigassa. Mielenkiintoisin näistä on ehkä Helsingistä vastuun perässä muuttanut Omar Jama, joka on väläytellyt pallollista osaamistaan talvella. Tappioksi kääntyy silti siirtomarkkinakin, lähtijöiden listalta löytyvät mm. Joona Veteli, Erik Törnroos ja Zeljko Savic.

Minne menee?

Pakko on ennustaa vaikeaa kautta. Joutui Suomen Cupin peleissä ehkä lohkonkin takia pitämään yllättävänkin paljon palloa. Se toisaalta paljastaa valmennusprosessin tasoa, ja toisaalta taas on pieni toivonkipinä siitä, että Kemin esitykset liigassa olisivat parempia kun pääsee pelaamaan itselleen ominaisemmalla tavalla. Cupissa joukkueen pallollinen pelaaminen oli ainakin todella puutteellista. Palloa kierrätettiin U:n muodossa topparien, laitapakkien ja laitalinkkien välillä klassisessa 4-2-3-1 -muodostelmassa. Keskikentän pohjapelaajat hakivat palloa jatkuvasti samalta alueelta, ja kun tilaa ei saatu luotua yritettiin vastustajan linjoja murtaa kaukaa lähtevillä syötöillä. Kemin pelastus on se, että joukkueessa on muutama hyvistä ympäristöistä tuleva pelaaja, joka tekee luontaisesti asioita oikein. 75 minuutin puskemisen jälkeen KPV-ottelussa joukkue teki täysin puskista maalin hienolla murtautumisella keskeltä, kun pallo kulki Omar Jaman ja Jussi Aallon kautta Filip Valencicille.

Jos pitäisi kehittää skenaario, jossa Kemi säilyy liigassa se menisi jotenkin näin: Jari Åhman onnistuu organisoimaan puolustuspelin kelvolliselle tasolle, ja luomaan hyökkäyspeliin jotkut periaatteet, joiden mukaan tilaa pyritään tekemään tietyille alueille, johon pallo pyritään pelaamaan tietylle pelaajalle. Jussi Aallon täytyy onnistua samalla tavalla kuin Ykkösessä kahtena kautena edellisestä kolmesta, tai Edwin Salazarin  / Rasmus Karjalainen pitää paljastua todella onnistuneeksi hankinnaksi. Joku toppareista nostaa radikaalisti omaa tasoaan, ja pystyy johtamaan linjaa. Kemin pitää myös investoida aikaa ja ajatusta erikoistilanteisiin, se teki viime kaudella vain kolme maalia niistä.

Ylläolevista valtaosa pitäisi toteutua, jotta Kemi voisi pelata samassa sarjassa myös 2018. Pidän tätä epätodennäköisenä, sillä esimerkiksi Åhman on vaikuttanut aika neuvottomalta joukkueensa vaikean jakson aikana. Talvellakin valmentajan ohjeet ovat koostuneet isävalmentajamaisista ”helppoo helppoo nyt pojat” -huudoista. Oma veikkaukseni putoajaksi.

Kategoria(t): Ei kategoriaa | 4 kommenttia

Kausiennakko 2017: IFK Mariehamn

Mistä tulee?

”Ensimmäistä kertaa mestaruuspokaalissa on kolhuja.” Sieltä tulee IFK Mariehamn. Valmennustiimin uudistuminen toi jonkun verran toimintatapojen uudistumista, rakentaen samalla vanhan päälle. Valmentaja Peter Lundbergin tapaa ajatella ja tehdä määrittelee haastattelujen perusteella sellainen moderni kriittisyys, tieteellisyys ja jokaisen asian ajatteleminen itse ja ajatusten jatkojalostaminen keskusteluissa erilaisten ihmisten kanssa. Paljon tätä näkyi pelaamisessa, ja esimerkiksi vammojen ennaltaehkäisyyn tähtäävissä toimenpiteissä. Selkeä pelitapa, joka sopi erinomaisesti yksilöille, ja sellainen kausi jossa katto oli auki taivaaseen asti pienemmälle seuralle. Ja nyt mestaruuspokaalissa on kolhuja.

Pelitapa on minimalistisen selkeä. Vähiten päästettyjä maaleja. Omat maalit syntyvät nopeista hyökkäyksistä, muutamien syöttöjen jälkeen. Hyvä maalivahtipeli, IFK M:lle maalin tehdäkseen piti päästä keskimäärin 4.4 metrin päähän Walter Viitalasta, eikä se ollut helppo tehtävä. Omat hyökkäykset vietiin loppuun asti ja päätettiin laukaukseen, ja näin estettiin vastahyökkäyksen vastahyökkäys.

IFKM

Talvi

Talvi on heittänyt pientä varjoa tittelin puolustukseen. Diego Assis ja Dever Orgill lähtivät, korvaajista Robbin Sellinin odotetaan onnistuvan, Lucky Mkosanan kohdalla tuomaristo pohtii vielä päätöstään. Samoin on laita Viitalan hanskoja kantavan Andreas Vaiklan kohdalla.

Tulokset eivät olleet erikoisia viime talvenakaan, mutta tällekin talvelle mahtuu muutama huutomerkki-tulos. Sellaisia ovat 6-0-tappio Vålerengalle, ja kenraalissa kärsitty 0-3-tappio Oskarshamn AIK:lle, joka pelaa Ruotsin kolmannella sarjatasolla. Myös HJK:lle kärsitty 0-3 kannattaa lisätä listaan, sillä näissä kolmessa pelissä joukkue päästi puolet siitä maalimäärästä, joka viime kaudella meni omiin koko sarjassa.

Minne menee?

Aion suorittaa väsyneen Leicester-vertailun, koska pelitavallisesti siinä on paljonkin järkeä. On totta, että Veikkausliigassa on Valioliigaan verrattuna naurettavan helppoa kavuta ainakin mitalijoukkueeksi, ja että tällä kaudella on 3-4 lähtökohdiltaan heikoimman joukkueen ulkopuolelta vaikea ”tunkeutua putoamistaistoon”. Pelillisesti Vihreävalkoisille voi kuitenkin olla tiedossa samaa problematiikkaa, kuin englannin mestareilla oli alkukaudesta.

Kun pelitapa ja vahvuudet ovat niin selkeät, menevät vastustajat joskus varsin pitkälle saadakseen tällaisen vastustajan pois mukavuusalueelta. IFK Mariehamnille tämä tarkottaisi pidempiä pallonhallintavaiheita ja hyökkäyksiä, joka taas tarkottaa erilaisten valintojen tekemistä sen suhteen, miten puolustuslinja ja keskikenttälinja toimivat ja tekevät yhteistyötä. Murtautuminen tasapainon säilyttäen menee myös monimutkaisemmaksi, kun murtautumisvaiheeseen pitää osallistua useampi pelaaja. Lundbergin itsensä mukaan esimerkiksi uusi hyökkääjä Lucky ei ole Orgillin veroinen luomaan maalipaikkoja itselleen, joka lisää tätä problematiikkaa myös vastahyökkäyksissä. Toinen Leicester/IFK M ongelma on toppariparin puolustusalueen kasvattaminen, josta englantilaisten topparipari ei ainakaan selvinnyt kuivin jaloin. Avauskierroksella nähdään tässä suhteessa jo hyvin mielenkiintoinen kamppailu, kun saarelle matkustaa todennäköisesti 5-4-1-muodossa hyvin matalalla puolustava JJK. Miten IFK murtaa pitkällä pallonhallinnallaan JJK:n matalan blokin, jolla on lisäksi mahdollisuus helpostikin luoda keskustaan ylivoima?

Suurta notkahdusta on vaikea nähdä, varsinkin kun joukkue on ottanut huomioon ja käynyt läpi viime kauden yllätysmestaruuteen ja sen seurauksena tähän kauteen liittyviä psykologisia ilmiöitä. HJK:n kantaan ei kuitenkaan todistetusti ole tällä kaudella mitään asiaa, joten sijoilla 2.-6. Europeleissä yksikin voitettu ottelupari olisi saavutus.

Kategoria(t): Ei kategoriaa | Kommentoi