Jalkapallon MM-kisat 2002. Isäntämaa Etelä-Korea on kaikkien yllätykseksi selvinnyt puolivälierään Espanjaa vastaan. Ottelu päättyy 0-0, vaikka Espanja saa pallon kahdesti maaliin. Ensimmäisessä nähdään rike ennen sivuvaparin poukkoilua maaliin, toisessa avustava erotuomari liputtaa pallon ylittäneen päätyrajan ennen keskityksen lähtemistä. Videolta on helppo todeta, ettei ensimmäisessä tilanteessa ole minkäänlaista espanjalaispelaajan rikettä, ja että toisessa tilanteessa pallo ei ole edes päätyviivan päällä, kun Joaquin keskittää sen maalille.
Espanjan hylätyt maalit kohdassa 10:55 ja 11:58
Karsinnat vuoden 2010 MM-kisoihin. Ranska on joutunut jatkokarsintaan Irlantia vastaan. Kahden ottelun jälkeen ollaan tasatilanteessa 1-1. Seuraa jatkoaika, jonka jälkimmäisellä puoliskolla Ranska saa erikoistilanteen. Pallo päätyy pelaajamassan läpi takatolpalle asti, Thierry Henry jatkaa maalin suulle, josta peliväline suditaan sisään. Hidastukset paljastavat, että palloa Henrylle jatkanut ranskalainen on paitsiossa, ja Henry estää pallon päätymisen rajan väärälle puolelle kädellään.
Ranska menee kisoihin tällä maalilla
Videotuomaroinnista odotettiin ratkaisua yllä kuvaillun kaltaisiin, räikeää epäoikeudenmukaisuutta sisältäviin tilanteisiin. Sen sijaan vaikutamme saaneen varsinkin Valioliigassa sekä katsojia että osallistujia hämmentävää millimetripeliä tilanteista, joissa kukaan ei alun alkaen huomannut mitään väärää. Ongelma ei ole välineessä, kuten vikaa ei ole myöskään kodin ja koulun yhteistyöhön käytettävässä Wilma-järjestelmässä, sosiaalisessa mediassa tai vaikkapa sähköpostissa. Vikaa on tavassa käyttää järjestelmää, sekä järjestelmän ja sääntöjen yhteensopimattomuudessa.
Tuohtumusta on aiheuttanut varsinkin Valioliigassa käytetty tapa tarkastaa paitsiot piirtämällä kenttään yksi kentän pystysuuntainen viiva, jolla kohdistetaan toiseksi alimman puolustajan ja hyökkääjän vaakasuorat viivat. TV-katsojat seuraavat viivojen piirtelyä suorassa lähetyksessä, ja aina kysymys paitsioasemasta ei tunnu ratkeavan geometriallakaan. Käyttötavassa on äkkiseltään hankala nähdä ongelmaa. Olisi sulaa hulluutta olla käyttämättä järjestelmää, jolla on mahdollista saada ehdoton vastaus kysymykseen, jossa on kaksi vaihtoehtoa. Vai voitteko kuvitella tilanteen, jossa maaliviivateknologiaa käytettäisiin eri tavalla kuin nyt? Apuviivoja on käytetty tv-lähetysten hidastuksissa iät ja ajat, niiden hylkääminen kokonaan tuntuisi paluulta yhdenlaiselle kivikaudelle. Kokonaan toinen kysymys on, onko VAR-systeemillä mahdollista saada ehdoton totuus paitsio-asemasta, jotkut ehdottavat että vastaus on ei.
On olemassa raja, jolloin piinaavan tarkka lopullisen vastauksen etsiminen muuttuu lajin ja säännön hengen vastaiseksi. Paitsiosäännössä todetaan mm., että mikäli hyökkäävä pelaaja on samassa linjassa toiseksi alimman puolustajan kanssa, ei hän ole paitsioasemassa. Selvää on, että tuon rajan väärällä puolella ollaan tällä hetkellä reippaasti, kun maaleja hylätään tavalla, joka tuo mieleen videopelin tekoälyn, joka on päättänyt ettei pelaaja juuri nyt voi pärjätä. Voisi myös kuvitella, että hylätyillä maaleilla ei olla kitkemässä samaa asiaa pois jalkapallosta, mitä kitkemään paitsiosääntö on ylipäätään sääntökirjaan asetettu. Tässä maalikamerakuvassa Jeneba Tarmoh voittaa Allyson Felixin yhdellä tuhannesosalla. Valioliigassa on nähty paitsiovihellyksiä tiukemmallakin marginaalilla. Mitä hyökkääjä, tai tavallinen kuolevainen ylipäätään, tekee tuhannesosan edulla? Onko kyseessä selkeä ja ilmeinen (clear and obvious) rike?
Jalkapallossa tulee aina olemaan epäoikeudenmukaisuuden elementti. Erotuomariliitto voi sisäisessä tarkastuksessaan väittää saavansa 97 prosenttia tuomioista oikein, mutta se on yhtä luotettavaa kuin laittaa ryhmä maalivahteja pohtimaan keskenään mitkä laukaukset olivat torjuttavissa ja mitkä menevät puolustajien piikkiin. Jokainen vatsalleen pallon päälle kaatunut, omaa päätyviivaa kohti matkalla ollut puolustaja ei esimerkiksi varmasti ole tullut rikotuksi, vaikka hidastuksesta olisikin mahdollista bongata alaselällä lempeästi lepäävä kämmen. Miksi siis yhteen pelin osa-alueeseen käytetään yliopistotason mittausoppia, kun maali voi edelleen tulla esimerkiksi virheellisesti vihelletystä vapaapotkusta tai kulmapotkusta?
VAR ei kehittyessäänkään tee jalkapallosta puhdasta ja oikeudenmukaista. Asiantuntija, joka ehdottaisi jokaisen vaparin, kulman ja sivurajan tarkistamista videolta hautautuisi twitter-ryönään. Tieto videotuomaroinnin olemassaolosta ei myöskään saa pelaajia lopettamaan huijaamista, vaikka rikkeiden, rangaistuspotkujen ja keltaisten korttien määrä onkin joissain sarjoissa vähentynyt. Pelaajat eivät jatkossakaan kasva jalkapalloon, jossa on videotuomarointi. Juniorisarjoihin videot eivät kuulu, ja monille kasvattajasarjoille kallis järjestelmä joka vaatii korkeat katsomorakennelmat on utopiaa. VAR ei edes rankaise esimerkiksi filmaajia, vaikka sukellukset olivat yksi asia jonka uskottiin kitkeytyvän lajista pois. Systeemiä käytetään pääsääntöisesti rangaistuspotkujen tai mahdollisten punaisten korttien tarkastamiseen, mutta mikäli live-tilanteessa rikkeeltä näyttänyt kaatuminen paljastuu videolta vähintään liioitelluksi, on seurauksena varoitus kaatuilijalle vain ani harvoin.
Ben Chillwellin sukellus ajassa 3:00
Monia videotuomaroinnin tuloksia on vaikea hyväksyä, koska ne asettuvat selkeässä etulyöntiasemassa olevan puolelle. Puolustajan puolelle hyökkääjää vastaan. Rangaistuspotkun laukojan puolelle maalivahtia vastaan. Jos paitsioasema täytyy mitata millilleen, niin edun pitäisi olla hyökkäävällä pelaajalla. Sääntö pitäisi videoiden aikakaudella kääntää mieluummin päälaelleen. Mikäli nenänpää tai kainalokarva on toiseksi alimman puolustajan tasalla, tulisi maali hyväksyä, ihan sama missä loppukroppa on. Koska maali on jalkapallon orgasmi, kuten Eduardo Galeano on sanonut, tulisi sääntöjen varsinkin ”tasapelitilanteessa” olla maalintekemisen, ei maalinestämisen puolella.
Vaikein käsitettävä on epätasa-arvoinen käsivirhesääntö, jossa maali ei saa seurata tilanteesta, jossa pallo osuu hyökkäävän pelaajan käteen, vaikkei se käsivirhe olisikaan. Maalin tai maalintekotilanteen voi sen sijaan estää osuma puolustajan käteen, eikä siitä ole seuraamuksia mikäli kyseessä ei ole käsivirhe. Sille, miksi säännöt eivät ole samat kummallekin pelaajalle, on vaikea järkeillä selitystä. Mikäli pallo osuu hyökkäävää pelaajaa käteen lähellä puolustavan joukkueen maalia niin, ettei erotuomari näe sitä käsivirheenä, kannattaisi puolustavan joukkueen teoriassa lopettaa pelaaminen ja antaa hyökkäävän joukkueen tehdä maali. Tästä olisi seurauksena videotarkastuksen jälkeen vapaapotku ja pallonhallinta heille, kun taas jatkamalla pelaamista tilanne voi johtaa esimerkiksi vapaapotkuun tai kulmaan, joista taas maali voi syntyä. En ehdota, että kukaan oikeasti toimisi näin, mutten myöskään näe sitä täysin mahdottomana. Katson sinua, Jose Mourinho. Näppärä argumentti tähän olisi se, että kuvaamassani tilanteessa osuma käteen itse asiassa johtaa lopulta maaliin. Maalia tuskin tällä perusteella lähdettäisiin edes tarkastamaan, sillä käsiosuma ei tulkinnan mukaan johda maaliin, mikäli sen jälkeen kuluu merkittävä määrä aikaa. Tämä tuli todistetuksi aiemmin tällä kaudella, kun Manchester Cityn hyökkäys päättyi Trent Alexander-Arnoldin käteen, ja vastahyökkäyksestä Liverpool iski johtomaalin. Mikä tahansa linjaus ”merkittävästä ajasta”, syöttöjen määrästä tai käsiosuman etäisyydestä maaliin on täysin keinotekoinen ja mielivaltainen, vaikka jättäisi lähtemättä filosofiseen pohdintaan jokaisen tapahtuman perhosvaikutuksesta pelin virtaan. Näin keinotekoinen rajanveto päätyy alleviivamaan ristiriitaa, joka syntyy kun jalkapallon kaltaisesta kompleksisesta pelistä yrittää etsiä absoluuttista totuutta ja oikeudenmukaisuutta. Onneksi Valioliigan VAR-vastaava Neil Swabrickilla on faneille huojentava viesti:
“Until the laws of the game are potentially changed for VAR decisions, this is what we’ve got”.
Kuten sanoin alussa, VAR ei ole ongelma, joka pitäisi poistaa jalkapallosta. Kannattajien, valmentajien ja tv-katsojien reaktiot osoittavat kuitenkin kiistatta, että nykyisenkaltaisena sen vaikutus lajiin on negatiivinen. Ongelmien lakaiseminen maton alle, tai kärsivällisyyden pyytäminen sillä aikaa kun järjestelmää hiotaan, eivät ole riittävän suuruusluokan toimia. Sääntöjä on muutettava yhteensopivaksi videotuomaroinnin kanssa (paitsio), ja VAR:in käytön tavoite on mietittävä uusiksi. Se ei voi olla ”saada 100 prosenttia tuomioista oikein”. Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista.
TAKAVASARA 