Tuskin olen ainoa huippufutista seuraava, joka hieraisi uudenvuodenaattona silmiään, kun Julian Weiglin lähtö Borussia Dortmundista julkaistiin. Weiglia vietiin varsinkin loppukesästä 2018 absoluuttiselle huipulle – Barcelona, PSG ja Manchester City olivat kaikki huhujen mukaan kiinnostuneita. Niinpä lähtö Dortmundista ei ollut yllättävä osa uutista, vaan päätyminen Benficaan. Vaikka Benfica johtaa Portugalin liigaa hurjalla 13-0-1 saldolla, on maan pääsarja Bundesliigaa heikompi. Keltamustissa tarjolla olleet Mestarien Liigan jatkopelit vaihtuivat nekin Eurooppa Liigaan. Näin Weiglin ottama askel on korkeintaan sivusuuntaan, realistisemmin alaviistoon. Ehkä kuvaavinta on saksalaisen siirtosumman kehitys: parin vuoden takaisissa huhuissa puhuttiin yli 60 miljoonan summista, nyt Benfica maksoi Dortmundille 17-20 miljoonaa. Hintaan vaikuttaa, että Weiglin sopimusta oli jäljellä enää 1,5 vuotta ja että mies itse pyysi siirtoa. Joka tapauksessa Weiglin osake on ollut laskussa niin seura- kuin maajoukkuetasolla, jossa 1860 Munchenin kasvatti on viimeksi pelannut maaliskuussa 2017. Mitä tapahtui miehelle, jonka piti korvata joko Fernandinho Cityssä tai Busquets Barcelonassa?
Helposti unohtuu, että Weigl on vasta 24-vuotias. Kesken jäänyt Bundesliigakausi oli uran viides. Maine Pep Guardiolan suosikkina ja kiinnostavimpana nuorena puolustavana keskikenttäpelaajana on luotu kahdella ensimmäisellä, jolloin Dortmundia valmensi Thomas Tuchel. Tuchelin systeemi toi Weiglin parhaat puolet esiin, ja piilotti puutteet. Tuchel istutti Weiglin puolustuslinjan eteen, jossa hänellä oli puhdas ”vetäytyneen pelintekijän” (deep lying playmaker) rooli. Vetäytyneellä pelintekijällä tarkoitetaan pelaajaa, joka pyrkii saamaan pallon aikaisessa vaiheessa oman joukkueen hyökkäystä, ja ohjailemaan näin joukkueensa pallollista vaihetta sekä antamaan ratkaisevia syöttöjä pidemmän etäisyyden päässä vastustajan puolustuslinjasta. Weiglin kykyvalikoima tuli erinomaisesti esiin roolissa. Hän havainnoi ympärillään, myös takanaan olevaa tilaa erinoimaisesti. Tämä kognitiivinen taito yhdistettynä riittävään askeltiheyteen, liikkuvaan lantioon, hyviin pallonkäsittelytaitoihin ja suht voimakkaaseen ja ulottuvaan kroppaan mahdollisti sen, että Weiglille pystyi syöttämään myös ahtaaseen tilaan, silloinkin kun hän oli vartioituna. Havainnointinsa ansiosta Weigl pystyi joko suojaamaan palloa ja pelaamaan sen omille, tai ohittamaan prässäämään tulevia pelaajia yksinkertaisilla jalan tai lantion avaamiseen perustuvilla harhautuksilla, tai yksinkertaisesti ottamalla järkevän kosketuksen sellaiseen paikkaan, johon kovalla vauhdilla tietystä kulmasta juokseva vastustaja ei voi ulottua. Weigl pystyi tekemään Johan Cruyffin vaikeimmaksi mahdolliseksi asiaksi nimeämän: pelaamaan yksinkertaista jalkapalloa. Dortmundille joukkueena tämä mahdollisti sen, että se pystyi sekä ohittamaan vastustajan prässiä tehokkaammin, että houkuttelemaan vastustajan keskikenttäpelaajia iskemään Weigliin, joka pystyi riskittömästi selviytymään tilanteista, jotka vastustajan silmin näyttivät lupaavilta paikoilta pallonriistoon. Houkuttelu avasi vastustajan puolustuslinjan edestä tiloja, jotka olivat Tuchelin joukkueen hyökkäämisen keskiössä.
Hyökkäyksen viimeiseen vaiheiseen Weigl ei juuri osallistunut. Läpimurtokausillaan Bundesliigassa Weigl ei tehnyt tai syöttänyt ainuttakaan maalia. Pysytteleminen syvemmällä mahdollisti sen, että Weigl pääsi myös puolustamaan vahvuuksillaan. Peli oli Weiglin edessä, ja hän ehti seuraamaan kuinka prässi käynnistettiin, mihin vastustajan peli ohjattiin, ja kuka vastustajista antaisi kiireessä huonosta tasapainosta syötön tai kenelle jätettäisiin vain yksi mahdollinen syöttövaihtoehto auki. Sitten hän katkoi tuon huonon tai ennalta-arvattavan syötön.
Tuchelin jälkimmäisen kauden 2016-17 jälkeen Weiglin osake oli huipussaan. Alamäki alkoi Peter Boszin korvatessa Tuchelin päävalmentajana. Boszin tavaramerkki oli aktiivinen prässi, joka kattoi koko kentän. Prässiin osallistuivat myös keskikentän keskustan pelaajat, kenellekään ei ollut tarjolla syvemmällä makaavan tarkkailijan roolia. Jose Mourinhon Manchester United oli lisäksi jo edellisenä keväänä Eurooppa Liigan finaalissa Boszin Ajaxia vastaan näyttänyt, miten hollantilaisen pelikirjasta viedään lihat kupista: houkutellaan prässi ja sen perässä keskikenttä- ja puolustuslinja mahdollisimman ylös 1-2 syötöllä, sen jälkeen pitkä pallo selustaan, jossa tilaa on puolen kentän verran. Muutos puolustamisessa johti siihen, että Weigl joutui puolustamaan isompia alueita, juoksemaan enemmän pitkiä matkoja pystysuuntaan kentällä. Muutos vastustajien hyökkäämisessä taas tarkoitti sitä, että kun vastustajat hyökkäsivät nopeasti ja suoraviivaisesti ja olivat näin hyökkäyksiensä päättyessä vähemmän organisoituja – keskikenttä ja puolustuslinja eivät välttämättä ehtineet nostaa ylös omalta kenttäpuoliskoltaan kun silmittömästi prässäävää Dortmundia vastaan maalipaikkaan johtava syöttö saattoi olla topparin pitkä syöttö linjan taakse. Tämä taas kutsui puoleensa nopeampaa hyökkäämistä ja etenemistä myös Dortmundilta. Tiloja ei tarvinnut luoda houkuttelemalla, ne olivat jo siellä mikäli eteni riittävän nopeasti. Weiglin syöttömäärät ottelua kohden putosivat debyyttikauden 78.1 peräti 50.6:een. Asiat, joita Weiglilta vaadittiin eivät olleet keskikenttäpelaajille mitään uutta, mutta ne kuuluivat erilaiseen rooliin, boksista boksiin juoksevan keskikenttäpelaajan rooliin.
Bosz sai potkut joulun alla 2017, mutta väliaikaisluotsi Peter Stöger ei parantanut Weiglin asemaa juurikaan.
Lucien Favren tartuttua ruoriin kauden 2018-19 alla Weigl oli loukkaantunut. Dortmund oli myös hankkinut kilpailijoita. Werder Bremenistä saapuneet Thomas Delaney ja Kiinasta paluun Eurooppaan tehnyt Axel Witsel olivat juuri sellaisia keskikenttäpelaajia joita Dortmund oli edellisellä kaudella kaivannut: atleettisia, kahden-suunnan keskikenttäpelaajia, jotka olivat parhaimmillaan box-to-box -rooleissa, joissa saivat osallistua peliin mahdollisimman laajalla säteellä. Favren aikakaudella Weigl pelasi epäsäännöllisesti, eikä aina mahtunut edes vaihtopelaajien joukkoon. Kaudella 2018-19 sarjapelejä kertyi vain 18. Favren pelitavassa ei ollut vetäytyneen pelintekijän roolia, ja joukkueelle on ominaista maalipaikkojen luominen taitavien hyökkäävien keskikenttäpelaajien nopeilla kombinaatioilla. Dortmund on ollut jo usemman vuoden erikoinen yhdistelmä, jossa hyökkäyksessä on poikkeuksellisen nopeita ja nopeasti pelaamaan pystyviä pelaajia, ja puolustuksessa taas hitaita pelaajia. Tämä epäsuhta, ja juoksuvoimaisempien puolustajien kuten Dan-Axel Zagadoun ja Manuel Akanjin odotettua heikommat peliesitykset, ovat laittaneet keltamustien alakerran usein mahdottomiin tilanteisiin. Tästä on kärsinyt myös useasti topparina pelannut Weigl. Topparina hän on joutunut tekemisiin oman hitautensa kanssa, mikä mahdollisesti esti ja estää hänen nousunsa absoluuttiselle huipulle. Isolla alueella 1v1 puolustaessaan Weigl on näyttänyt silmiinpistävän heikolta, kuten esimerkiksi joulukuun katastrofaalisessa Paderborn-pelissä, jossa Dortmund oli puoliajalla 3-0 -tappiolla sarjajumbolle. Tuossa ottelussa topparina pelanneen Weiglin ohi juostiin kerta toisensa jälkeen vaivattoman näköisesti. Myöskään keskikenttäpelaajana Weigl ei ole onnistunut. Katkojen ottelukohtainen keskiarvo on Favren kausilla ollut 0.6 ja 0.9, kun se Tuchelin kausilla oli 2.1 ja 2.3.
Voi olla, ettei Weiglin tarinaan liity mitään dramaattista. Nuoria pelaajia, jotka eivät ole yltäneet heihin asetettuin epärealistisiin osoituksiin, on viljalti. Puutteita on helppo nähdä, jos etsii. Hitaus on jo mainittu. Syöttötaitokaan ei ole niin hyvä kuin lähimmillä verrokeilla, kuten Granit Xhakalla, Miralem Pjanicilla tai Jorginholla. Weiglin pitkä syöttö on melko hidas, vaikka onkin tarkka ja oikein ajoitettu. Valikoimasta puuttuu myös kokonaan kierteinen syöttö linjan taakse, joka mahdollistaa sen ettei pallo päädy niin todennäköisesti maalivahdille tai päädystä yli, ja lisää mahdollisia syöttökulmia. Siksi Weigl ei todennäköisesti olisi joukkueelleen hyödyllinen niin sanotussa alataskussa, jossa moni vetäytynyt pelintekijä nykyään operoi. Weigl ei myöskään ole viime kausina pystynyt edistämään peliä riittävästi, ratkaisevia syöttöjä on viime kausilta keskimääräisesti 0.1 ja 0.3 per ottelu. WhoScoredin tilastojen mukaan Weigl ei pelaamissaan 152 Bundesliiga-, Eurooppa Liiga- ja Mestarien Liiga -ottelussa ole antanut ainuttakaan maalisyöttöä. On lisäksi täysin mahdollista, että siirto Benficaan on järkevä askel, ja Weigl saa Lissabonista uuden nosteen uralleen, kuten pelipaikka-kollegat Nemanja Matic ja aiemmin mainittu Witsel. Yksi askel taakse ja kaksi eteen, ehkä Weiglilla on edessään vielä ainakin yksi suuri siirto.
Sinisen joukkueen (hyökkäyssuunta vasemmalta oikealle) toinen keskikenttäpelaaja on hakeutunut ”alataskuun” (keltainen suorakulmio).
Se, mitä jalkapalloromanttisista ja samaistumis-syistä pelkään, on että Weiglin tarina on yhden pelaajatyypin tai roolin tarina. Jalkapallo on jälleen kerran kehittynyt hurjin harppauksin neljän vuoden aikana, jotka ovat kuluneet Weiglin läpimurtokaudesta. Kehitys on jo tappanut puhtaan kymppipaikan pelaajan pelaajatyypin tarpeen, seuraavaksi uhan alla saattaa olla ”metronomi”-tyyppinen keskikentän pohja. Ainakin weiglmainen pelaajatyyppi, jolla on puolustuspelissä tai fysiikassa jokin selkeä puute. Saksassa Red Bullin ja Ralf Rangnickin edustama kehityksen aallonharja kysyy keskikenttäpelaajilta valtavaa kapasiteettia liikkua korkealla intensiteetillä kenttää pystysuunnassa maaliviivalta maaliviivalle, ja Englannin Valioliigassa keskikentän pohjaa miehittävät pelaajat kuten Fabinho, Wilfred Ndidi ja Ngolo Kante, jotka pystyvät puolustamaan tehokkaasti aluetta, johon 5 vuotta sitten vaadittiin vähintään kaksi pelaajaa. Urheilulliset vaatimukset vain kasvavat tulevaisuudessa. Nykyisen täsmä-ottelusuunnitelmien aikakaudella, jossa pelin periaatteet pysyvät samana pelistä toiseen, mutta niiden toteutustapa vaihtelee vastustajakohtaisesti, on vaikea nähdä myöskään pallollisessa vaiheessa pelaajaa, joka sijoittuu keskelle pelintekoaluetta ja jonka kautta suurin osa hyökkäyksistä vastustajan enempiä estelemättä kulkee.
Näin esimeriksi urillaan tienristeyksissä olevien Weiglin ja Xhakan seuraaminen kertoo myös puolustavan keskikenttäpelaajan roolin kehityksestä. Toivoa tämän pelaajatyypin ihailjoille antaa se, että Xhaka on nyt Mikel Artetan valmennuksessa ollut pelaamissaan otteluissa kentän parhaita pelaajia. Toivottavasti Weigl löytää oman artetansa jo Lissabonista.