Kauden yhteenveto 3/3: putoamistaistelu

PS Kemi

Koska tämä näkemys tulee varmasti suututtamaan monet kemiläiset, yritän pysyä objektiivisissa faktoissa niin paljon kuin mahdollista. Ensimmäinen fakta on, että Kemin talous ei ole kestävällä tasolla Veikkausliiga-seuraksi. Se tekee tappiota, ja joutuu järjestämään osakeanteja toimintansa ylläpitämiseksi. Köykäinen puolustus on, että näin ovat myös monet muut seurat joutuneet tekemään, joten mikään poikkeus sarjassa Kemi ei valitettavasti ole. Resursseja tuskin on mistään ilmaantumassa lisää, sillä kuten päävalmentajakin valitteli, yleisömäärät ovat heikkoja vaikka joukkue taistelee isoista asioista. Talousalue on haastava ja oma juniorityö kaukana liigatason pelaajaputkesta.

Toinen fakta on se, että Kemin olosuhteet eivät riitä liigatasolla pelaamiseen. Sen pelejä joudutaan siirtämään 120 kilometrin päähän, ja loppukaudesta kenttä oli kunnossa, joka vaikutti pelin tasoon. Tämäkään ei tosin ole Kemin vika. Kuten ei ole myöskään se, ettei joukkueella ole kaupungissa kunnon harjoitusolosuhteita, kuten Jari Åhman loppukaudesta valitteli.

Kolmas fakta on se, että Kemin joukkueen kasaaminen on äärimmäisen haastava projekti, jossa joudutaan tekemään mm. ylläolevien faktojen takia kestämättömiä kompromisseja. Tämän kauden aloittaneessa joukkueessa oli 18 uutta pelaajaa, ja tätä kirjoitettaessa ensi kaudella jatkavia pelaajia on kasassa neljä kappaletta. Vaikka seuralla tuntuu olevan kontakti johonkin laadukkaaseen kykyjenetsijään tai todennäköisemmin agenttiin, ei siitä ole seuralle itselleen pitkäkestoista iloa, koska mahdolliset onnistuneet pelaajahankinnat viedään käsistä, kun talous ei anna myöden vuotta pidempiin sopimuksiin. Vuoden sopimukset syövät myös Kemin asennejalkapallon eväitä, kun osa pelaajista tietää jo keskikesällä siirtyvänsä toiseen seuraan, jäävänsä todennäköisesti ilman jatkoa, tai haluavansa lähteä Kemistä heti kun se mitenkään on mahdollista.

Kolme edeltävää kohtaa aiheuttavat sen, etten todellakaan kadehdi taustatekijöitä, joiden vaikutuksen alaisena Jari Åhman yrittää ammattilaisjoukkuettaan pyörittää. Puhtaasti tästä näkökulmasta Kemin pitäminen liigassa kahden vuoden ajan on todella kova näyttö valmentajan kyvyistä. Kaikki kuitenkin vaikuttaa kaikkeen, samalla tavalla kuin taustatekijät vaikuttavat Åhmanin työhön niin Åhmanin ja Kemin toimintakulttuuri vaikuttaa taustatekijöihin. [Nyt siirrymme faktoista kohti mielikuva-tasoa ja henkilökohtaista mielipidettä]. Siellä 120 kilometrin päässä Rovaniemellä mm. painitaan hieman vastaavien ongelmien kanssa, varsinkin talouspuolella. RoPS on kuitenkin onnistunut Juha Malisen puheilla ja teoilla tekemään seurasta sellaisen ympäristön, johon esimerkiksi HJK voi lähettää kehittymään sellaisia pelaajia, joilla se uskoo olevan tulevaisuutta myös omassa isommassa sinivalkopaitaisessa joukkueessaan. Kemi on ympäristönä aika kaukana tästä, ja vaikka syitä ovat myös jalkapallon liittymättömät ja harjoitusolosuhteisiin liittyvät tekijät, on edustusjoukkueen toimintakulttuurilla varmasti myös iso osa tässä.

Kemin toiminta on omissa mielikuvissani samalla tavalla ”äijämäistä” kuin ABC:n ”ÄIÄ-ruokalista” on äijämäistä. On kuumeessa pelaamisen hehkuttamista (vaikka se myöhemmin korjattiin muotoon pelin jälkeen nousi kuume), on asenteen korostamista. Kun Momodou Ceesay hankittiin, Kemistä julistettiin että nyt tuli merkittävä vahvistus ja koko sarja saa ihmetellä että mikä niihin iski boksissa. Todellisuudessa Ceesay oli tilannekovuudeltaan Veikkausliigaankin hyvin keskinkertainen pelaaja, joka lisäksi vietti paljon aikaa jossain aivan muualla kuin siellä missä 195-senttisen target-kärjen toivoisi viettävän.

Kemin pelaaminenkin oli äijämäistä, sen luottopuolustaja oli viime hetken näyttävien taklausten ja tulipalojen sammuttamisen erikoismies Juuso Laitinen. Sen pelillinen ase olivat vastahyökkäykset, joihin se lähti rohkeasti usealla pelaajalla, mutta ilman että yksikään hyökkäyksiin osallistuvista pelaajista olisi ajatellut miten nopean vastaiskun voi muuttaa pidemmäksi pallonhallinnaksi tai mikä olisi hyvä alue miehittää mahdollisen pallonmenetyksen tapahtuessa.

Kuulematta mitään juttuja keneltäkään, suomalaiset kansallisen tason jalkapalloilijat muodostavat suhteellisen pienen piirin – melkein jokainen tuntee jonkun, joka on pelannut tietyn valmentajan alaisuudessa tai vähintään kuullut juttuja meiningistä joukkueessa – jos Kemillä on isoja hankaluuksia houkutella pelaajia tästä piiristä riveihinsä, siihen on todennäköisesti jokin hyvä syy.

Kun näitä ynnäilee yhteen, on tällaisena neutraalina sarjan seuraajana vaikea uskoa tai toivoa, että Kemillä voisi olla Veikkausliigalle mitään pysyvää annettavaa. Ja toisaalta Veikkausliiga-jakso, joka tuskin kestää enää kauaa, ei varmaankaan muuta PS Kemiäkään seurana kovin pysyvästi. Kun Kemi sarjasta lähtee, onko mitään syytä jäädä sitä kaipaamaan?

Kemikenttä

HIFK

HIFK:sta voisi kirjoittaa paljon samaa kuin Kemistä. Sen talous on niin retuperällä, että nyt putoamisen jälkeen jännitetään sitä, pysyykö koko edustusjoukkue edes hengissä. Sillä ei ole omaa stadionia, ja vaikka seura omastaan haaveilee, on se Mattiin kukkarossa yhdistettynä haihattelun hajuinen ajatus. Pelillisesti HIFK oli Kemiä huonompi, kuten sarjataulukkokin kertoo.

HIFK:n olemassaoloa Veikkausliiga-kartalla perustellaan derbyillä, brändillä ja potentiaalilla. Stadin derbyt ovat kieltämättä nostaneet jalkapallon näkyvyyttä Suomessa selkeästi, ainakin derby-päivinä jalkapallo on ollut tämän maan ykköspuheenaihe, ja jokainen sellainen päivä on futismiehelle sisäisen lämmön lähde. Samalla neutraalina katsojana, joka ei valitettavasti ole kertaakaan paikalle päässyt tunnelmaa aistimaan, derbyissä on vähän sellainen kauniiseen pakettiin kietaistun, kivasti markkinoidun, mutta ihan perus-liigapelin leima. Otteiltaan pelit ovat olleet todella kilttejä, pelien intensiteetti on jäänyt vaisuksi, ja lisäksi HJK on lähtökohtaisesti niin paljon vahvempi että derbyistä on neutraalin vaikea innostua. Lisäksi HIFK:n valmentaja ja tähtipelaajat ovat HJK-ikoneita, ja mihinkään IFK-laisuuteen ”kasvaneita” pelaajia on tavallaan hyvin vähän. Jalkapallo HIFK:n suhteen ”IFK-laisuus” tarkoittaa ilmeisesti sitä porukkaa, joka on hyvin lyhyen aikajänteen ollut seuran mukana nostamassa joukkuetta ensin Ykkösestä liigaan ja sitten pelaamassa siellä kuluneet pari vuotta. Kun tuon rungon taival tällä tasolla alkaa olla vääjäämättä ohi, mitä on jalkapallo-HIFK:n ”ifklaisuus”?

Brändin pitäisi urheiluseuran kohdalla nojata mielestäni myös johonkin pelilliseen ilmeeseen, jota ei ”Rödalla” ole ollut, ellei ilmeeksi halua ilkeästi nimetä jotain negatiivista. On myös sanottu, että HIFK on seura, joka vetää vierasjoukkueena hyviä yleisömääriä. Tästä voisi joku tilastonikkari vääntää analyysin, lähtökohtaisesti suhtaudun tähän hyvin skeptisesti, joskin Mika Väyrynen on pelaaja jonka katsomiseen ei kyllästy ikinä.

Potentiaalia rampauttaa taloustilanne. Lisäksi junioriputki on kietaistu kasaan nopeasti ylhäältä aloittaen. Veikkausliiga-seurat saavat käsittääkseni automaattisesti paikan A-SM-karsintaan, joka tarkoittaa sitä että HIFK saa Veikkausliiga-statuksellaan houkuteltua alueen muista seuroista itselleen hyvät vanhimmat juniorit. Esimerkiksi B-poikien SM-sarjassa, jossa monilla pelaa vielä ikäluokan parhaat pelaajat, HIFK:ta ei ole seuran liiga-taipaleen aikana näkynyt. Putken yläpäässä oli vielä tänä vuonna mahdollisuus pelata Ykköstä Gnistanin kanssa, mutta pelaajaputken alkupäässä seura on pääkaupunkiseudulla jämä-korissa. Seuran paras sauma lyhyellä aikajänteellä olisi olla menestyvä amerikkalaistyyppinen franchise-seura, mutta sekin vaatisi jotain uutta. Uutta voisi olla urheilupuolen johtaminen ylhäältä alas vahvalla ammattitaidolla. HIFK/2-joukkue nousi Kakkoseen ja A SM otti sarjastaan pronssiset mitalit. Siinä seuralla on edustusjoukkue mukaanlukien kolme joukkuetta, joihin saisi houkuteltua varmasti mielenkiintoisen pelaajaryhmän, ja jonka kanssa voisi toteuttaa nuorelle pelaajalle houkuttelevaa toimintaa. Tätä varten tarvitaan joku, joka loisi ”ifklaisesta” pelitavasta ja harjoittelun kulttuurista nuorta pelaaja eteenpäin pakottavan kokonaisuuden. Lyömättä lyötyä, Antti Muurinen ei ole se joku.

Pelillisesti HIFK:sta kaudella 2017 on sanottu jo kaikki, koska kerrottavaa ei tämän otsikon alla ole paljoa. Oma pallollinen vaihe = Väyrynen, aseet löytyneet hyvin suoraviivaisista vastaiskuista ja sellaisista pienten todennäköisyyksien (keskitykset, pomppupallot, kaukolaukauset) kasaamisesta. Pallottomassa vaiheessa HIFK on pyrkinyt tiiviiseen 4-4-2 tai 4-4-1-1, mutta koska sen keskikenttälinjan laitimmaisina ovat pelanneet käytännössä keskushyökkääjät, ja koska Muurisen valmennustyyliin ei kuulu pelaajien sijoittumisten ja tehtävien iskostaminen selkäytimiin metrien tarkkuudella, sen pakka ei ole ollut riittävän tiivis tai prässissä pelaajien väliset etäisyydet tarpeeksi lyhyitä.

Tasapuolisuuden nimissä on sanottava, ettei nyky-HIFK:llekaan ole helppo keksiä tehtävää Veikkausliigassa. Stadin derbyjen puuttuminen pienentää sarjan näkyvyyttä, mutta esimerkiksi kannattajakulttuuria oli Veikkausliigassa jo ennen Klackenia ja tulee olemaan vastaisuudessakin. Onttouttaan kumisevan brändi-pöhinän alla oli vain huonosti johdettu seura jonka urheilullinen toiminta oli ajoittain surullisen huonoa.

HIFKPunainenKupla

JJK

Omasta mielestäni JJK-kausiennakkoni on jälkikäteen yksi parhaiten osuneimmista. Se piti kutinsa noin puolet kaudesta, kunnes JJK muutti pelaamistaan monella tavalla yksinkertaisempaan suuntaan. Alkukausi oli ennakoidun kaltaista, joukkue yritti pelata omaa alhaalta asti kontrolloituun etenemiseen perustuvaa peliään 3-4-2-1 -muodostelmassa, mutta kaatui varsinkin isoon määrään pallonmenetyksiä omalla kenttäpuoliskolla. Näistä tuli maaleja sekä välittömästi että paineen kasautumisen myötä.

Kauden aikana seura vahvistui Hindrek Ojamaalla ja Sasa Jojovicilla, ja vaihtoi ryhmitystään 4-4-2 ja 4-4-1-1 suuntaan. Oikeastaan iso peruste 3-4-2-1 käyttämiselle poistui jo valitettavalla tavalla ennen kautta, kun erinomainen Benno Hanslian loukkaantui ja kausi jäi väliin. Muutosten ja vahvistumisen jälkeen JJK pelasi paremmin, ja nousi sarjan viimeisellä kolmanneksella taistelemaan ihan tosissaan säilymisestä. Lopulta se jäi vain kolmen pisteen päähän HIFK:sta, tosin selkeästi huonommalla maalierolla. Joka tapauksessa tämä ero on pienempi, kuin näiden kahden seuran ero materiaalissa ja ennakoiduissa voimasuhteissa.

Jyväskyläläiset voivat siis lähteä sarjatasoa alemmas niin hyvin mielin, kuin se ylipäätään on mahdollista. Se sai pidettyä ison osan rungostaan riveissään myös ensi kaudella, ja tulevan vuoden Ykkönen on sille ihan suosiollinen sarja. JJK pääsee tavallaan helpoimmalla näistä putoamistaistelun seuroista, sitä ei juurikaan kritisoida vaikka juuri se on joukkue, jonka putoaminen oli monelle jo pitkään enemmän tai vähemmän selvää. JJK on kuitenkin tällä hetkellä – omat seikkailunsa ja paisuneet unelmansa kokeneena – sellainen terve seura, joita on joka maassa. Oman alueensa kasvatteihin luottava, terveellä pohjalla toimiva pitkäjänteinen seura, joka saattaa tulevaisuudessa seilata Ykkösen ja Veikkausliigan väliä, riippuen siitä minkälaisia ikäluokkia sen junnuputkesta edustukseen putkahtelee, ja minkä verran ”talousdopingia” harrastavia seuroja sitä nousujonossa Ykkösestä etuilee, ja missä kunnossa Veikkausliiga-seurat ylipäätään ovat. Näitä omien mahdollisuuksiensa rajoilla taiteilevia seuroja pitäisi olla sarjatasonvaihtajissa enemmän, ei pelkästään kaatuvia tai uutta nousua tekeviä jättejä, tai jonkun henkilön tai porukan muutaman vuoden projekteja.

 

 

Mainokset
Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Kauden yhteenveto 3/3: putoamistaistelu

  1. Lapin juntti sanoo:

    ”Koska tämä näkemys tulee varmasti suututtamaan monet kemiläiset, yritän pysyä objektiivisissa faktoissa niin paljon kuin mahdollista” – Kyllä meitä kritisoida saa faktoihin perustuen, ei siitä pitäisi suuttua yhdenkään kemiläisen. Kun vaan pysyisit niissä objektiivisissa faktoissa, etkä antaisi inhosi pientä seuraa kohden puskea läpi.

    ”Vaikka seuralla tuntuu olevan kontakti johonkin laadukkaaseen kykyjenetsijään tai todennäköisemmin agenttiin…” – Aikamoista vähättelyä kuitata tasaisella tahdilla ilmestyvät nappihankinnat ulkomailta hyvinä suhteina yhteen agenttiin. Varsinkaan kun pelaajat eivät todellakaan ole yhdestä suunnasta tulleita, vaan täysin päinvastoin.

    ”Puhtaasti tästä näkökulmasta Kemin pitäminen liigassa kahden vuoden ajan on todella kova näyttö valmentajan kyvyistä.” – Vielä aiemmin Åhman oli ihan onneton valmentaja mielestäsi. Vai olisiko sittenkin kyse siitä, että ns. anamuurislaisilla ”tsemppivalmentajilla” voi tässä jalkapallon kehitysmaassa pärjätä edelleen, kunhan vain koutsin ajatusmaailma on tietyissä asioissa nykypäiväinen?

    ”Kemin toiminta on omissa mielikuvissani samalla tavalla ”äijämäistä” kuin ABC:n ”ÄIÄ-ruokalista” on äijämäistä.” – Ja sitten loppui analyysi ja mentiin asiattomuuksiin. Se, että mielikuvasi pienestä Lapin työväenluokkaisesta kaupungista nimeltä Kemi on kaikenkaikkiaan hyvin negatiivinen, ei tee PS Kemin kaikesta toiminnasta 100% puuhastelua ja amatöörien pelleilyä. Tee ensi kesänä tutkimusretki tänne Suomen Monacoon, onhan tämä ihan viihtyisä paikka lämpimään vuodenaikaan. Ei painaisi enää mielikuvissa Saukin stadionin paskainen ja homeelta haiseva pukukoppi omilta pelivuosilta. Kunhan et siis vierasjoukkueen kopissa käy, se on edelleen sama…

    ”Kun Momodou Ceesay hankittiin, Kemistä julistettiin että nyt tuli merkittävä vahvistus ja koko sarja saa ihmetellä että mikä niihin iski boksissa.” – Olisiko uusi pelaaja pitänyt haukkua seuran toimesta vai mitä ihmettä? Kovan luokan hankinta Kemiin ja hyvää keskitasoa Veikkausliigaan, siis CV:n puolesta. Todellinen taso oli keskinkertainen ja tähän arpalippuun ei voittoa osunut, mutta miten tuo huononsi mielikuvaasi Kemistä? Vai oliko ongelma siinä, että hankittiin 195-senttinen target-kärki, eihän sellainen ole mikään taidokas futari.

    ”…jos Kemillä on isoja hankaluuksia houkutella pelaajia tästä piiristä riveihinsä, siihen on todennäköisesti jokin hyvä syy.” – Kaikki muut syyt puhuvat Kemiin menemättömyyden puolesta, paitsi pelaajien urakehitys. Kaikki lupaavat pohjoiseen lähteneet, jotka ovat olosuhteista huolimatta tehneet oman työnsä hyvin, ovat hyvin nopeasti kehittyneet seuraavalle tasolle. Ilman tuon riskin ottamista moni ei olisi välttämättä ikinä saanut samaa mahdollisuutta etelän liigaseuroissa.

    ”on tällaisena neutraalina sarjan seuraajana vaikea uskoa tai toivoa, että Kemillä voisi olla Veikkausliigalle mitään pysyvää annettavaa. Ja toisaalta Veikkausliiga-jakso, joka tuskin kestää enää kauaa, ei varmaankaan muuta PS Kemiäkään seurana kovin pysyvästi. Kun Kemi sarjasta lähtee, onko mitään syytä jäädä sitä kaipaamaan?” – Ovatko seurat sarjaa varten, vai sarja seuroja? Aika Veikkausliigassa on muuttanut PS Kemiä seurana pysyvästi. Se on kirjannut pikkukaupungin pahaisen fuusiomuoviseuran Suomen jalkapallohistoriaan. Luulisi, että ainakin kaikki ilmaissiirrolla tai karkkirahoilla Kemin liigan eliittiin nostamia pelaajia napanneet seurat jäisivät vähän kaipaamaan.

    • jeolsa sanoo:

      – Mulla ei ole mitään henkilökohtaista Kemiä vastaan, vaan kaipaan sarjaan taloudellisesti terveitä seuroja, joilla on jonkinlainen kiinnostunut fanipohja olemassa, ja joilla on omaa laadukasta juniorituontantoa. IFK Mariehamn on hyvä esimerkki samankokoisesta seurasta samankokoiselta alueelta.

      – Yhden agentin selityksessä olet varmaan oikeassa. Mutta se ei tavallaan ole Kemin arvoa seurana nostava tekijä, mihin PS Kemiä tarvitaan, mikseivät toiset seurat vain selvittäisi kenen kautta kukin pelaaja tullut, ja alkaisi asioida suoraan tämän agentin kanssa? Yksi selitys on, että Kemi on ollut valmis ottamaan sellaisia riskejä tiettyjen pelaajien kanssa, joita muut eivät ole olleet valmiita ottamaan. Esimerkiksi keskenkuntoisen pelaajan ottaminen riveihin, kuten Valencic taisi olla. Tällaisista riskitapauksista ”pelaajien” tekeminen on kieltämättä vaikuttava suoritus. Tällä riski-kolikolla on kuitenkin myös kääntöpuolensa.

      – Kyllä, koko kauden seuraamisen perusteella olen hieman muokannut käsitystäni Åhmanista. Ja kyllä, on monta tapaa olla menestyvä aikuisten valmentaja.

      – Niin, kerron missä vaiheessa siirrytään mielikuviin, ja perustelen mielikuvani myös. Jos urheilujournalismissa, tai tällaisissa harrastelijablogeissa, pitäytyisi 100 prosenttisesti faktoissa, eikä esimerkiksi kirjoittaisi omista mielikuvistaan tai siitä, miltä asiat ulkopuolelle näyttävät, voisi teksti olla aika puisevaa luettavaa.

      – Pelaajien urakehitys on hyvä pointti. Karjalainen ja Ojala päässeet eteenpäin, onko muita? Vastakkaisiakin esimerkkejä löytyy. Ja pointtina tuossa on se, että Kemin on vaikea saada pelaajia, joista se joutuu kilpailemaan tai jotka ovat selkeästi liigatason pelaajia.

      – Joo ei ole yksittäisen seuran tehtävä kehittää sarjaa, siinä olet oikeassa. Koska mulla ei suosikkijoukkuetta sarjassa ollut, katsoin sarjaa isolla linssillä suomifutiksen ja Veikkausliigan näkökulmasta.

      Viesti vielä kiteytettynä: Harva kaipaa sarjaan vuosi kerrallaan kädestä suuhun eläviä joukkueita, joiden olosuhteet eivät riitä, joiden katsojakeskiarvot ovat huonoja, jotka kasaavat joka vuosi joukkueensa ei-omista kasvateista koostuvista hankinnoista, ja jotka ovat pelillisesti enemmän perässä-laahattavia kuin suunnannäyttäjiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s