Kauden yhteenveto osa 1/3: Veikkausliiga 2017

HJK

Tämä saattoi olla pelitavallisesti paras HJK, mitä olen nähnyt. Materiaaliltaan se ei sitä ollut, vaan esimerkiksi 2010-luvun vaihteen Klubit, joita tähdittivät mm. huippukuntoiset Teemu Pukki ja Dawda Bah olivat epämääräisesti yksilöillä arvioituna kovempia nippuja. Eikä tietenkään pidä unohtaa, että verrattuna vastustajiin HJK oli myös puhtaasti paperilla aika paljon parempi kuin muut.

Suurin ero oli kuitenkin pelillinen. Valmennustiimin luoma ja harjoituttama tapa pelata, pelin perusperiaatteet ja niiden toteuttaminen, olivat sarjaan melko ylivertaisia. Ainoastaan VPS-tappiossa joukkue oli pelillisesti pulassa. HJK pystyi avaamaan peliä ketä tahansa vastaan 4-5 pelaajalla ilman mitään vaikeuksia, ja pystyi jättämään samalla jopa kuusi pelaajaa selkeästi pallon yläpuolelle. HJK:n pelaajat sijoittuivat pallon yläpuolella myös täsmälleen oikein. Veikkausliigakin alkaa olla siinä pisteessä, ettei pelkästään ”linjojen väliin” sijoittuminen riitä, vaan pitää tietää tasan mihin linjojen välissä sijoittuu. Mille kaistalle, miten suhteessa kanssapelaajiin, missä asennossa, lähempänä ylempää vai alempaa linjaa, mitä tehdä jos jollekin toiselle pelaajalle samalla alueella syötetään, mitä tehdä jos pallollinen kuljettaa… HJK oli näissä asioissa kauneutta lähestyvällä yksinkertaisuudella suvereeni.

Monessa maassa kansallisen sarjan pelillisesti parhaan joukkueen pelitavasta siirtyy paljon myös maajoukkueen käyttöön. Vaikka Suomi on siinä mielessä täysin eri tilanteessa, että suuri osa Huuhkaja-pelaajista tulee muualta, ja sen lisäksi vielä ”korkeammalta tasolta”, voisi tiettyjen pelaajatyyppien samankaltaisuuden takia myös A-maajoukkueeseen omaksua HJK:n pelitavan elementtejä.

 

RoPS

RoPS on pelannut hyvän kauden. Se ei ole missään vaiheessa ollut edes teoreettisesti putoamistaistelussa, sen sijaan se oli teoreettisesti mitalitaistossa mukana jossain vaiheessa. Tätä voidaan pitää ”hallitun alas-ajon” kaudella hyvänä suorituksena.

Napapiirin ylpeyden kausi ei ehkä kuitenkaan ole ollut niin suoraviivainen sankaritarina, kuin miksi se on nyt yritetty tarinallistaa. Ei ole ollut ”talouskurimuksessa pelkistä suomalaisista junioreista rakennettu joukkue, joka on vastoin uskomattomien vastoinkäymisten taistellut tiensä läpi kauden, aktiivisella ja sympaattisella jalkapallollaan isompiaan kaataen ja kiusaten”, ei oikeastaan. Kyky käsitellä mediaa on yksi Veikkausliigan päävalmentajan tärkeistä ominaisuuksista, ja tässä Juha Malinen on erinomainen. Ja paljon on toki tottakin kärjistetystä esimerkistäni. On Juho Hyvärisen loistokausi, Timo Stavitski ja Saku Ylätupa, eikä sitä meinaa muistaa että kulunut kausi oli esimerkiksi Anselmi Nurmelan debyyttikausi liigassa. Voisi kuitenkin ottaa kyynisemmänkin näkökulman. Stavitski on tehnyt tällä kaudella kaksi maalia ja antanut viisi maaliin johtanutta syöttöä. Ne eivät ole mitenkään hypetyksen arvoiset lukemat 28 ottelussa. Lassi Lappalaisen tehot ovat muuten 4+2, vain 11 ottelussa. Ylätuvan siirtoa on joissain puheissa pistetty RoPS-lainan piikkiin, kun tosiasiassa Ylätupa ”löydettiin” junnumaaotteluista. Toki pelaajaa on saatettu seurata myös RoPS-paidassa ja päätös tehdä sen perusteella, mutta siirto olisi hyvin voinut tapahtua ilman lainaakin. Nuorten pelaajien lisäksi on myös epäonnistuneita hankintoja, kuten Sakari Tukiainen, Cem Felek, Sani Kaita, Pablo Ignacio Gonzalez Reyes ja Glenn Gabriel. Näin monta hankintaa, joista ei ole joukkueelle ollut juuri minkäänlaista hyötyä, voisi monta kertaa kaataa koko kauden pienillä resursseilla toimivassa seurassa.

Pelillisesti RoPS on ollut järkevä. Malisen kuuluisa prässipeli ei lähtenyt toimimaan varsinkaan alkukaudella, mikä on ymmärrettävää kun vaihtuvuus joukkueessa oli suurta, ja moni nuori pelaaja totuttelee vielä pääsarjatason tempoon ja fyysisiin vaatimuksiin. Monesti RoPS näyttikin ampuvan itseään jalkaan prässäämällä ylhäältä, ja pärjäsi paremmin puolustaessaan syvältä. Osittain tämä selittyy myös ”maan tavalla”, sillä suomalaiset joukkueet ovat keskimäärin parempia ohittamaan ensimmäisen prässin nopeasti pitkällä pallolla ja jatkamaan hyökkäystä sillä mitä saavat, kuin murtamaan matalalla puolustavan vastustajan blokin. Tilanteenvaihdoissa RoPS oli hyvä, ja pallollisessa pelissäkin se kykeni ajoittain tuottamaan riittävän määrän myös pidempiä hyökkäyksiä ja pallonhallinnalla puolustamista. Tästä kunniaa keskiakselin fiksuilla jalkapalloilijoille, Antti Okkoselle ja Eetu Muinoselle.

Valmentaja Juha Malinen jatkaa nyt matkaansa U21-maajoukkueen peräsimeen. Se on Malisen kannalta hyvä ratkaisu, sillä U21-maajoukkue on riittävän lähellä kansallista huippujalkapalloa, mutta käytännössä vailla mitään tulospaineita. En tiedä mitä pitäisi tapahtua, jotta Veikkausliiga-seuran ovet menisivät kiinni U21-maajoukkuessa tapahtuneiden asioiden takia. Valitettavasti näin. Minusta tuntuu, että Malinen pistää tällä pestillä uransa syväjäihin: osake ei tule laskemaan, ja voi rauhassa odotella josko Malisen kurssilla pääsisi johonkin korkean profiilin (HJK, SJK, Huuhkajat, ulkomaat) työhön. Vaikka prässipelistä vähän tingittiinkin, nähtiin tällä kaudella kunnon throwback Malisen huutovalmentamiseen, josta oululainen myös on tunnettu. Tai sitten tehostemikit sattuivat monesti vaan tosi hyviin kohtiin. Niin tai näin, henkisen puolen asioissa, kuten  ”tunnetila, paine, itseluottamus, altavastaajan leima”,  (jotka Malisen mukaan ratkaisevat lopullisen tason, vaikka niitä jossain piireissä väheksytään), RoPS onnistui hyvin. Nyt sillä on edessään valtavan tärkeä valmentajarekry, jossa edellinen valmentaja toivottavasti auttaa.

 

FC Inter

Interin kausi päättyi juhliin, kun joukkue juhli HIFK-voiton jälkeen sarjapaikkaa. Pitkän ja raskaan kauden jälkeen worst case scenarion tappaminen tuntui varmasti hyvältä, mutta ulospäin juhlat näyttävät pahalta. Interin resursseilla ja olosuhteilla pitäisi pyrkiä rakentamaan jotain muutakin kuin säännöllinen sarjapaikka Veikkausliigassa. Ja niin taustalla pyritäänkin, samankaltainen systemaattisuus ja järki pitäisi vain saada mahdollisimman lyhyellä aikajänteellä näkymään myös edustusjoukkueessa.

Sinimustien kausi tekisi mieli jakaa aikaan ennen ja jälkeen Shefki Kuqin, mutta kentällä tapahtuneiden asioiden mukaan se ei oikeastaan ole perusteltua. Interin kauden teema on ollut heikko kenttätasapaino. Alkukaudella syynä oli liian hyökkäävä ryhmitys ja pitkät syötöt, loppukaudesta menetykset pahoilla alueilla ja melko löyhästi organisoitu pelaaminen keskikentällä ja hyökkäyksessä. Esimerkiksi Lucas Garcia on parhaimmillaan aivan fantastinen pelaaja, jopa ylivoimainen, ja olisikin mielenkiintoista nähdä mitä argentiinalainen saisi aikaan esimerkiksi HJK:ssa tai VPS:ssa. Interissä Garcia on pelannut usein kahdensuunnan keskikenttäpelaajan roolia, mutta ei ole malttanut toteuttaa sitä aina välttämättä puolustussuuntaan. Lisäksi Garcian tavoitteena tuntuu välillä pelin edistämisen sijaan olevan selvittää, kuinka ahtaaseen väliin hän voi pallon kuljettaa tai syöttää ja silti selvitä niin, että pallonhallinta säilyy Interillä. Samaa vaivaa on myös Philip Njokulla, joka on nousuillaan tehnyt tehot 3+2, mutta jonka roolina on yleensä ollut olla yksinäinen tasapainottava keskikentän pohjapelaaja.

Interillä on nykyisellään kasassa jo luuranko paperilla hurjaan Veikkausliiga-joukkueeseen. Henrik Moisander, Tero Mäntylä, Niko Markkula, Mika Ojala, Garcia, Timo Furuholm ja Benjamin Källman ovat pelipaikkojensa parhaimmistoa, ja heidän ympärilleen on mahdollista rakentaa paljonkin. Kysymyksiä on kuitenkin ilmassa, tärkeimpänä niistä lienee kuka on rakentaja? Jäljellä on edelleen paljon pelaajia, jotka pelasivat Job Dragtsman parhaina vuosina seurassa. Heidän ympärilleen olisi mahdollista rakentaa samankaltaista identiteettiä kuin hollantilaisen aikana. Hollantilainen jalkapallo on tosin laskusuunnassa sekä kansainvälisesti arvioituna, että Eredivien tason osalta. Veikkausliigassa se menisi kuin väärä raha, ja ehkä Interillä olisi mahdollisuus houkutella tästä koulukunnasta yllättävänkin kovia valmennusnimiä Suomeen. Muuten ollaan kai ensi kauden suhteen taas lähtöruudussa.

 

VPS

Vepsusta on puhuttu paljon tällä kaudella. Jako on ollut aika mustavalkoinen, europelien päättymiseen asti puhuttiin lähinnä hyvää, loppukaudesta pahaa. Sinänsä ihan luonnollinen asia, että palautetta saa tuloksien mukaan, mutta mukana on ollut kääntötakkien armotonta suhinaa, kun alunperin pitkin hampain vaasalaisten uuden pelillisen identiteetin hyväksyneet ovat suu vaahdossa päässeet ainasanomaan ”omalla puolella hinkkaamisesta”.

Siihen, mitä VPS:lle tapahtui Bröndby-ottelun jälkeen ei varmaan ole kenelläkään oikeaa vastausta tiedossa. Varsinkin meille vain pelejä näkeville on täysi mysteeri, miten Bröndby-pelin satumaisen hyvän esityksen jälkeen on mahdollista, etteivät vaasalaiset ole voittaneet yhtäkään Veikkausliiga-joukkuetta sen koomin. Se tapa jolla Raita pyöritti joillain mittareilla Skandinavian suurinta seuraa, jota valmentaa lupaavana nuorena saksalaisvalmentajana pidetty (ainakin ennen heikkoa Bundesliiga-kautta Stuttgartin kanssa) Alexander Zorniger, oli hämmästyttävän ja häkellyttävän hienoa. Ja enää lämmin ja loppukauden mittakaavalla vähän nolostuttavakin muisto vaasalaisten kannalta.

Jos ei täsmällistä vastausta heikkoihin peliesityksiin ole vielä löydetty, niin sellainen laajempi syy on yleisessä mielipiteessä jo haarukoitu. Vaasalaisten voitottoman putken syy on pelitapa. Kuulostaa sinänsä ihan loogiselta, mutta ei toimi monien muiden joukkueiden kohdalla. Esimerkkinä: kun FC Lahti ei voita, syy on maalipaikkojen missaamisessa tai tiettyjen yksilöiden puuttumisessa. Kun VPS ei voita, syy on jollain tavalla lähtöisin pelitavasta. Peli näyttää usein paljon, ja mielestäni objektiivisen ulkopuolisen seuraan pitääkin hakea sieltä lähtökohtaisesti syitä, mutta yksikään toinen Veikkausliiga-joukkue ei sarjan historiassa ole joutunut perustelemaan omaa pelitapaansa vastaavissa määrin.

Vepsun syöksyn yhtälön osatekijöiksi on jo esitetty hyviäkin pointteja, kuten Veli Lammen loukkaantuminen ja europelijoukkueeksi älyttömän pieni rinki. On myös hyvä muistaa, että joukkue on edelleen osittain koottu johonkin muuhun pelitapaan kuin tähän. Esimerkiksi puolustuspelin kipuilut voivat olla seuraus siitä, että toppareiden ja keskikentän pohjan muodostamaan ”viisikkoon” on vaikea löytää yhdistelmä pelaajia, jotka pystyvät pelitavan vaatimaan pallolliseen peliin ja laadukkaaseen oman rangaistusalueen puolustamiseen. Pelitapa ei sen sijaan ole mielestäni syyllinen puolustuspään ongelmiin, vaan muutamista omista virheistä seuranneista maaleista huolimatta laadukas puolustaminen pallonhallinnan avulla sai pitkäksi aikaa peitettyä ongelmat oman maalin lähellä puolustamisessa. Tasapaino pelinavaamisessa pallon lähelle tarvittavien pelaajien määrän ja vastustajia jollain tavalla uhkaavien pelaajien määrän suhteen ei ole myöskään ollut ihan kohdallaan, joka on mahdollistanut sen että vastustajat ovat voineet prässätä Vepsua todella korkealta. Henkisellä puolella on myös merkitystä. Koripallossa on hieno termi, ”edun monistaminen”, jossa ideana on, että jos joku voittaa vaikkapa oman pelaajansa 1v1-tilanteessa, voidaan tätä saavutettua etua monistaa houkuttelemalla vaikka hyvän kolmen pisteen heittäjän puolustaja tulemaan pallollisen luo, jolloin etua monistamalla saadaan luotua mahdollisimman hyvä heittopaikka mahdollisimman hyvälle pelaajalle. Vepsun pelitavassa on myös mielestäni kyse edun monistamisesta, siitä kuinka esim. prässin purettuaan joukkue pääsisi etenemään ylivoimaisena jostain. Kun itseluottamus on maissa, ei etua uskalleta monistaa, vaan pelataan varman päälle syöttö omille, jolloin jo kertaalleen ohitetut vastustajat ehtivät taas pallon alle. Tässä siis omat täysin spekulatiiviset pohdintani Vepsun syöksyn syistä.

VPS:n kannalta olisi tärkeä saada voitoton putki vielä poikki, jotta ensi kaudelle päästään lähtemään ns. puhtaalta pöydältä. Jani Sarajärven, joka on kaikkien tietojen mukaan tärkeä osa VPS:n valmennustiimiä, jatko on auki, joten siinä on iso kysymys ratkaistavaksi. Petri Vuorisen ja Sarajärven yhteistyö on tuottanut upeita asioita, mutta toisaalta ulkopuoliset, uudet ajatukset voivat tehdä hyvääkin. Yhtä tärkeä on joukkueen rakennus tulevalle kaudelle. Aika näyttää onko VPS:sta pelilliseksi suurseuraksi liigassa, vai jääkö sen osaksi näyttää pelin evoluutiossa Marcelo Bielsan tavoin yhtä suuntaa, vain jotta joku muu voi poimia siitä elementtejä omaan voittavaan strategiaansa.

 

 

 

Mainokset
Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Kauden yhteenveto osa 1/3: Veikkausliiga 2017

  1. JTH sanoo:

    https://www.hjk.fi/uutiset/Miehet-3876
    – Olen melko eri mieltä, että VPS-HJK-pelissä Klubi olisi ollut pelillisesti pulassa. Mielestäni VPS oli hyvä viimeistelyssä, ja suorastaan onnekas puolustamisessa.

    HJK on ollut ehkä kahdesti tällä kaudella pelillisesti pulassa: kotona Lahtea vastaan ensimmäisillä puoliajoilla kummassakin ottelussa. En tosin muista, oliko ensimmäinen Lahti ottelu kokonaisuutena pelillisesti vaikea. Tasainen se oli.

    • jeolsa sanoo:

      Ymmärrän, ja tilastot tukevat kyllä näkemystäsi. Jäin nyt miettimään, onko mahdollista että ajattelin viime kauden ottelua.

      Lahti-peleistä ainakaan sitä jälkimmäistä kotipeliä nähnyt.

  2. JTH sanoo:

    HJK:sta voisi ehkä todeta puolustuksen suorituksen erityisesti. Tällä hetkellä kaksi häviötä, 12 päästettyä maalia ja vain yhdessä ottelussa (VPS-HJK) se on päästänyt kaksi maalia, 10:ssä siis yhden, ja pelannut 20 nolla-peliä. HJK on ollut tappiolla vain kolmessa ottelussa tällä kaudella.

    Joukkueen suoritusta nostaa myös se, että se on pelannut syyskuusta lähtien 19-vuotiaalla debyyttitopparilla (Vesiaho) ja kaksi viimeistä peliä toisena topparina on ollut 22-vuotias keskikenttäpelaaja (Onovo). Ja SJK-HJK pelissä varsinaisia puolustajia oli kaksi Rafinha ja Pirinen. Rafinha pelasi keskuspuolustajana ottelun Onovon parina. Kauden muissa otteluissa Rafinha on pelannut oikeana laitapuolustajana. Päästettyjä maaleja syyskuussa kaksi, lokakuussa ei vielä yhtään. Pelejä on kertynyt kahdeksan.

    • jeolsa sanoo:

      Tämä on hyvä nosto, ja kovia lukemia nämä mainitsemasi. Näkisin kuitenkin, että HJK on mennyt kokonaisvaltaisessa pelaamisessa niin paljon eteenpäin, että puolustaminen on ollut varsinkin puolustuslinjalle selkeästi ”helpompaa” kuin viime kausina. HJK on pystynyt avaamaan kontrolloidusti peliä huomattavasti paremmin, joka on johtanut siihen että se on menettänyt pallon kauempana omasta maalista, ja valmiimpana puolustamaan. Myös prässääminen ylhäältä on parantunut. Kumpikin on mielestäni seurausta HJK:n parantuneesta pallonhallintavaiheesta. Tosin näitä on sinänsä turha eritellä, että HJK on parantanut selkeästi jokaista pelivaihettaan, ml. erikoistilanteet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s