Urheilijan kykyä ajatella pelitilanteessa yliarvioidaan

Aihetta on käsitelty varmasti monen mielestä ihan riittävästi, mutta koska tämä näkökulma puuttuu lukemistani jutuista, aion silti ottaa kantaa jääkiekon päähänkohdistuneisiin taklauksiin. Oma lajitaustani rajoittuu pihapeleihin, hatut – kukkakuosilla tai ilman – eivät sovi minulle, ja suosikkijääkiekkoilijani on Kimmo Rintanen. Tekstiä tulee tulkita ja ymmärtää näiltä jalansijoilta.

Kaikki ovat kuulleet ”10 000 tunnin säännöstä”. Säännön mukaan kilpaillulla alalla huipulle päästäkseen pitää tehdä vähintään 10 000 tuntia oikeanlaista harjoittelua. Erilaiset pallopelit globaalissa mittakaavassa täyttävät kilpaillun alan määritelmän helposti, ja tuntien lukumäärä lieneekin kilpailun koventuessa olevan pahasti alakantissa.

Mutta miksi absoluuttisen huipputason jääkiekkoilijan on pitänyt harjoitella pelaamista se viisinumeroinen luku tunteja?

Jotta hänen ei tarvitsisi ajatella pelaamista. Tietoinen ajattelu, johon esimerkiksi hyvinkin rajattu toimintapäätös ”aion taklata seuraavaksi tuota pelaajaa päähän” kuuluu, ei yleensä näyttele mitään roolia huipputason pelaamisessa. Kuten (entinen) huippugolffari Tiger Woods asetteli sanansa: ”My body knows how to play golf. I’ve trained it to do that. It’s just a matter of keeping my conscious mind out of it.” Kun jalkapallossa keskikenttäpelaaja tekee pystyynjuoksun linjan taakse vastaantulleen keskushyökkääjän synnyttämään tilaan, kyse on enemmän havainnoinnista, jonka pelaaja on keskittyneen harjoittelun kautta omaksunut tavakseen, ja sen pohjalta tehdystä tulkinnasta joka sekin on seurausta automaatiotasolle omaksutuista toimintamalleista ja pelin perusperiaatteista. Kyse on enemmän aistimisesta tai vaistoamisesta, kuin tietoisesta ajattelusta. Kun jääkiekossa karvaaja lähtee lähestymään omaa maaliaan kiertävää puolustajaa, karvaaja yhtä lailla todennäköisesti tunnistaa tilanteen ja lähtee vaistonsa pohjalta kohti kiekollista pelaajaa. Se, miten hän tilanteen ratkaisee riippuu sitten roolista, omista vahvuuksista ja valmentajan ohjeistuksesta. Jääkiekkoammattilaisella voi olla erilainen käsitys – ja tietyllä tapaa onkin aina vastuu jokaisesta ruumiinjäsenestään – mutta itse koen että esimerkiksi oman olkapään korkeuden ja liikkeen kontrollointi nopeassa taklaustilanteessa on aika triviaali yksityiskohta, ja tulee taas enemmän sieltä aisti/vaisto-tasolta kuin tietoisen ajattelun puolelta.

Sen takia argumentit kuten ”hän taklasi päähän, koska kilpailee junnujen kanssa peliajasta ja halusi näyttää valmentajalleen että kykenee koviin suorituksiin” kuulostavat itselleni vierailta.

Matti Lambergin taklaus

Tarkoitus ei ole millään lailla puolustella pelaajia, tai väittää että päähänkohdistuneet taklaukset ja niiden seuraukset ovat jotenkin asia, joka pitäisi vain hyväksyä. Tarkoitus on lähinnä kummeksua tapaa, joilla taklauksia on osittain mediassa käsitelty ja soveltavin osin myös sitä, miten niitä yritetään vähentää. Totta kai esimerkiksi Lambergin tilanteessa hirveästi liikaa vauhtia ja taklaus on kamalan näköinen, mutta itse en millään usko että tuohon liittyy useaa sekuntia ennen tehty tietoinen päätös taklata päähän. Kovat rangaistukset keinona vähentää taklauksia vetoavat mielestäni enemmän tietoiseen ajatteluun, joka ei siis ole pääosissa näissä tilanteissa. Kukaan ei ehdi ajatella että ”jos nyt taklaan ja osun päähän, saan pitkän pelikiellon. Jos saan pitkän pelikiellon, voin menettää palkkani siltä ajalta. Jos menetän palkkani siltä ajalta, ei ehkä päästäkään sinne kesälomareissulla jenkkeihin.” Jos tietoinen ajattelu olisi ratkaisu, kukaan ei olisi koskaan taklannutkaan päähän. Kukaan ei halua aiheuttaa yhdellekään kanssapelaajalle sellaista vammaa, jonka esimerkiksi Tommi Kovanen sai. Saa myös olla aika tyhmä, jos tässä jo valmiiksi roihuavassa kohussa menee taklaamaan tahallaan päähän.

Pitää myös erottaa kaksi asiaa: pyrkimys satuttaa vastustajaa ja pyrkimys aiheuttaa vastustajalle vamma. Jos vastustajalla on pelaaja, joka on joukkueelleen äärimmäisen tärkeä, on päivänselvää että hänen pelaamisensa yritetään tehdä mahdollisimman epämukavaksi. Keinot vaihtelevat vähän yksilökohtaisesti, mutta stereotyyppisesti moni ”taitopelaaja” ei pidä siitä, jos joutuu pelaamaan peliä kamppailemisen ja fyysisyyden kautta. Koska kamppaileminen, varsinkin itseään isompia ja ilkeämpiä vastaan, usein sattuu. Vammaa taas ei 99,9 prosenttia huippupelaajista halua aiheuttaa toisilleen.

Jari Sailion taklaus

Tietoisen ajattelun kehittämistä tehokkaampi toimintatapa olisi tunnekontrolli, tai tunnetaitojen kehittäminen. Tahallisista tai tahallisen näköisistä taklauksista suurin osa johtuu siitä, että kuppi menee niin sanotusti kumolleen. Mitä alempi sarjataso, sitä useammin tai suuremmassa mittakaavassa näin käy. Tämä johtuu siitä, että tunnekontrolli on yksi ominaisuus, joka erottaa huiput tasamaan tallaajista. Alemmilla sarjatasoilla varsinkin jalkapallossa näkee usein tapahtumaketjuja, jossa pelaaja menettää pallon ja kokee tulleensa rikotuksi, vai vastaanottaa kovan kontaktin ja siitä ”sisuuntuneena” valitsee seuraavassa tilanteessa aggressiivisen tavan mennä kohti vastustajaa. Korkeammilla sarjatasoilla pelaajat pääsevät ihailtavan nopeasti yli näistä tilanteista, ja pystyvät menemään seuraavaan tilanteeseen ihan yhtä oppikirjamaisesti kuin jos se olisi ottelun ensimmäinen tilanne.

David Luizin ulosajo viikontakaisessa Valioliigan huippuottelussa Arsenalia vastaan on hyvä esimerkki siitä, että joskus huipullakin on pelaajia, joilla on jokin pieni heikkous. Luizin tapauksessa se on tunnekontrolli. Tässäkään tilanteessa Luiz ei varmasti yritä murtaa Sead Kolasinacin sääriluuta, vaikka siihen tällä taklauksella olisi mahdollisuus ollutkin, vaan tunteet yksinkertaisesti ottavat vallan. Luiz kamppailee ensin Alexis Sanchezin kanssa, kokee todennäköisesti tullensa rikotuksi Sanchezin nyppäistyä tätä olkapäästä, ja yrittää vielä taklata chileläistä ollessaan itse pallollinen. Aggressio kasvaa, stressi kasvaa, tilanne on nopea ja keho ja mieli jo väsyneitä, ja lopputuloksena on typerä taklaus. Peli on tasan, peliaikaa jäljellä muutama minuutti ja brasilialaisella on jo kortti alla. Mitä David Luiz mietti?! Aivan, ei yhtään mitään.

David Luizin ulosajo

Pelaajilla on aina jokin syy, miksi he päätyvät pelaamaan kauas absoluuttisesta huipusta esimerkiksi Veikkausliigaan. Tämä pätee yhä enenevässä määrin paikkansa myös jääkiekko-liigan kohdalla. Siksi Cody Kunyk pelaa SaiPassa. Kanadalaisen taklaus on näistä alkukauden taklauksista ainoa, josta voi ulkopuolisena maallikkona väittää, että siinä on tietoinen ja paha ajatus taustalla. Itse olisin Liigan kurinpitäjänä antanut tästä pisimmän pelikiellon.

Cody Kunykin jahti

Jotain on tietenkin tehtävä. Laji ei voi olla ihmisten terveyttä suurempi, vaikka jääkiekossa on sekin mahdollisuus, että täysin puhdas suora kontakti aiheuttaa murtuneen nenän, aivotärähdyksen ja solisluun murtuman, kuten JYP:in Michel Miklikille kävi viime keväänä. Minulla on kaksi ehdotusta.

Ensimmäinen on abstraktimpi ja kestää kauan, mutta oman otantani perusteella allekirjoitan jollain tasolla väitteen, jonka Ismo Lehkonen esitti tämän viikon Urheilulehdessä: suuri osa jääkiekon seuraajista toivoo, että laji olisi brutaali. Jääkiekon kulttuurissa on joitain elementtejä, joita on välillä haastava ymmärtää kulttuurin ulkopuolella kasvaneena. Facebookissa on esimerkiksi ryhmä nimeltä ”Gloves off Hockey”, joka jakaa sisältöä, jolla ei pitäisi pallopelien kanssa olla mitään tekemistä. 500 000 tykkääjän sivusto jakaa esimerkiksi videoita aivotärähdyksistä otsikoilla ”Sweet dreams” tai muuta vastaavaa. Myös YouTubesta löytyy videoita, joissa on top-listaus pahimmin sekaisin olevista taklattavista kovien iskujen jälkeen. Tämä ei tietenkään ole asia, jolle Suomen jääkiekko-liiga voi tehdä jotain, mutta tämä on kulttuuria jota jääkiekko lajina ympärilleen synnyttää. Nämä ovat pieniä ääripään esimerkkejä, mutta sellainen äijämäinen ”jos et pidä päätä ylhäällä, joku ajaa sinut kylmäksi” -retoriikka synnyttää urheiluviihteen ja yleisön syttymisen lisäksi sivutuotteena myös aivotärähdyksiä.

Toinen ehdotus on se, että ”vastapalloon” taklaaminen kiellettäisiin. Todennäköisesti se poistaisi kaikkein näyttävimmät taklaukset, mutta jättäisi kuitenkin fyysisen elementin ja ”laitojen ryskymisen” osaksi peliä. Totta kai myös laitojen lähellä tapahtuu päähänkohdistuneita taklauksia, mutta moni vaarallisimmista taklauksista tuntuu olevan näitä tämän jutun esimerkkitaklauksia, joissa kiekko tulee yhdestä ja taklaaja toisesta suunnasta.

 

Päähänkohdistuneiden taklausten ongelmaa ei voida kaataa yksin pelaajien, eikä varsinkaan pelaajien tietoisen ajattelun piikkiin. Myös jalo ja hienonkuuloinen ajatus pelaajien välinen kunnioitus kuulostaa mielestäni valitettavasti kovin abstraktilta ainesosalta lisätä kamppailulajiin, joskin sen voi ymmärtää esimerkiksi tunnekontrollia lisääväksi asiaksi. Jos ongelmaa yritetään ratkaista tunkemalla tietoinen ajattelu rangaistuksista pelaajan mieleen jokaisessa pelitilanteessa, rumat taklaukset melko varmasti vähenevät, mutta pelistä tulee laskemointia ja sellaista, jota usein ”virkamiespeliksi” kutsutaan.

 

Advertisement
Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s