Mitä on luovuus pallopeleissä?

Olen viime aikoina törmännyt kolumneissa ja artikkeleissa (Antti Pohja, Tomi Leivo-Jokimäki, Mitri Pakkasen ”Hyvää ja kaunista” Urheilulehdessä) usein termiin luovuus. Omalla ajalla hankitaan taito, joka mahdollista luovuuden. Nämä ovat kaikkien pallopelien perusta.”, toteaa Leivo-Jokimäki. Juha Malinen puolestaan kertoi tammikuussa YLE Puheen Urheiluillan Jalkapallo ja data-analyysi -jaksossa, ettei tilastojen tuijottaminen saa mennä sen edelle, mikä on pelissä tärkeintä: luovuus ja henkinen puoli. Nämä kaksi kokenutta jalkapalloihmistä ovat vain kaksi lukuisista, jotka nostavat luovuuden suureen arvoon pallopeleissä.  ”Mitä on luovuus?”, on äärimmäisen mielekiintoinen keskustelunaihe ihan sellaisenaankin, mutta rajataan tämä pohdinta nyt pallopelien kontekstiin.

Luovana suorituksena kentällä pidetään usein esimerkiksi vapauttavaa syöttöä, jolla joukkuekaveri pääsee esimerkiksi läpiajoon tai muuhun erinomaiseen maalipaikkaan. Onhan virallinen tilastokin ”luodut maalipaikat”. Ensimmäinen ongelma kuvaillun kaltaisessa tilanteessa on; kumpi pelaajista on ollut luova, liikkeen tehnyt vai syötön antanut? Vai voiko luovuus olla myös pienen pelaajaryhmän ominaisuus, kahden, kolmen tai jopa neljän pelaajan yhteistyön tulos? On myös mahdollista, että läpiajoon johtanutta tapahtumaketjua mystifioidaan turhaan kutsumalla sitä luovuudeksi. Taikurin löysien hihojen alta paljastuu nimittäin tylsiä mekanismeja: havainnointia, tilanteen tunnistamista ja oikean ratkaisun valitsemista.

Läpiajoon johtanut pelitilanne voi rakentua kuin jokin Uuno Turhapuron keksintö, jossa herätyskello pärähtää soimaan, putoaa pöydältä, on kiinni narussa joka vapauttaa vierimään pallon, joka sitten erilaisten rännien ja rattaiden, vipujen ja vaakojen kautta paistaa Uunolle vaikka aamiaisletut valmiiksi: 1) pallollinen pelaaja saa pallon jalkaansa ”jalka auki”, eli positiivisessa peliasennossa ja ilman välitöntä painetta, hänellä on siis suhteellisesti mitattuna paljon aikaa havainnoida ja syöttää pidempikin syöttö. 2) Hyökkääjä tunnistaa avoimen jalan nopeammin kuin vastustajan puolustuslinja, joka ei poista tyhjää tilaa itsensä ja oman maalinsa välissä pudottamalla lähemmäs 16-aluetta. 3) Hyökkääjä tunnistaa alueen, jolla pallollinen pelaaja on. Jos pallollinen pelaaja on keskikaistalla ja kuljettaa eteenpäin, esimerkiksi kohti hyökkääjää, tulee hyökkääjän tehdä kaariliike poispäin pallosta, mielellään kauimmaisen keskuspuolustajan ”pimeälle puolelle”, jotta puolustaja ei voi samanaikaisesti seurata sekä palloa että hyökkääjää. 4) Pallollinen pelaaja tunnistaa hyökkääjän juoksun. Diagonaalijuoksuun annetaan vapauttava syöttö eri välistä, kuin mistä hyökkääjä tekee pystyynjuoksunsa. Välillä tarkoitetaan puolustajien väliä, josta hyökkääjä juoksunsa tekee. Esimerkiksi toppareiden välistä, tai topparin ja laitapakin välistä. Pystysuuntaiseen juoksuun taas annetaan syöttö samasta välistä, kuin mistä juoksu on tehty. 5) Tilanne on nyt havainnoitu, analysoitu, ja ratkaisu valittu: syöttö linjan taakse toppareiden välistä. Sitten valitaan ratkaisuun sopiva työkalu, esimerkiksi sisäteräsyöttö. 6) Toteutetaan valittu ratkaisu. Tässä voi luonnollisesti mennä vielä monta asiaa pieleen, osuma voi olla huono tai syötön kovuus väärä.

Yllä olevat ovat esimerkkejä periaatteeista ja säännöistä, joita joukkueilla voi erilaisiin tilanteisiin olla. Jollain joukkueella keskushyökkääjän tehtävänä avoimen jalan tilanteessa voi olla tulla pari metriä vastaan pelattavaksi toppareiden eteen, siinä toivossa että nämä nostaisivat häneen kiinni ja näin syntyisi yhä suurempi tila puolustuksen keskustan selustaan. Joka tapauksessa luovuudeksi koetussa tilanteessa voi olla kyse myös jopa mekanistisen kaltaisesta tapahtumaketjusta, jossa pelaajat yksinkertaisesti havainnoivat ja tunnistavat nopeasti erilaisia vihjeitä ja triggereitä, ja suorittavat lähes automaattisesti niihin sopivat oikeat ratkaisut.

Luovuus

ISTV:n kuvaa. Turhapuron pallo on rännissä jo ja letut paistuu kohta. Diagonaalijuoksu, syöttö eri välistä, viimeistely taakse alas. ABC.

Yksi suosikki-anekdooteistani luovuudesta, liittyen ylläolevaan, on Dennis Bergkampin kirjasta Stillness and Speed. Bergkamp kuvailee siinä Fredrik Ljungbergin maalia Juventusta vastaan, johon Bergkamp itse antoi taitavan vapauttavan syötön. Hollantilaisen esityötä pidetään luovuuden ja taidon mestariteoksena, ja onhan se kieltämättä kaunis kuin suomalainen järvimaisema heinäkuussa. Bergkamp itse koki kirjassaan kuitenkin, että syötön antamisesta tuli moinen sirkustemppu vain, koska Bergkamp itse oli havainnoinut välin, josta Ljungbergin pitäisi tehdä pystyynjuoksu, jo aikoja sitten ja joutui odottamaan pitkään ennen kuin ruotsalainen näki mitä hän näki. Aikaa tappaakseen Bergkamp sitten pyöritteli hetken kolmea Juventuksen (!) puolustajaa. Monella luovaksi nimetyllä pelaajalla onkin se maaginen lahja nähdä mitä kentällä voisi tapahtua muutama sekuntti ennen muita. Onko tämä sitten luovuutta, kyky nähdä äärimmäisen monimutkaisen pelitilanteen kehityksen lähitulevaisuus mielessään? Ehkä. Toisaalta taas parhaat shakki-pelaajat pystyvät kuvittelemaan kunkin siirtonsa seuraukset pitkälle eteenpäin, ja sitä on ehkä vaikeampi käsittää luovuutena.

Toiseksi esimerkiksi luovuudesta annetaan usein harhautukset, tai muut tavat ohittaa vastustaja. Harhauttaminen itsessään on sekin hiukan mystifioitua toimintaa, yksinkertaisimmin ilmaistuna harhauttamisessa on tavoitteena saada puolustaja epätasapainoon tai laittamaan koko painonsa oikealle tai vasemmalle, eteen tai taakse, ja sitten ottaa ohittava kosketus sellaiseen paikkaan, josta puolustajan tasapainosta ja asennosta ei voi ylettää. Wikisanakirjassa luovuus muuten määritellään kyvyksi luoda tai keksiä jotain uutta. Pelissä nähtävistä upeista rainbow-flickeistä ja muista taikatempuista mikään ei kuitenkaan taida olla uusi kuin katsojille ja toivottavasti puolustajalle, vaan treenikentällä tehdyn työn tulosta. Uuden ennennäkemättömän harhautuksen keksiminen treenikentällä sen sijaan varmasti täyttää luovuuden merkityksen, mutta onko uusien harhautuksien keksiminen pelissä tärkeintä?

Luovuutena pidetään myös kykyä tehdä yllättävä ratkaisu. Yllättäminen pitää kuitenkin rajoittaa vastustajaan. Eräässä joukkueessa, jossa pelasin keskikentällä, oli toppari, jolla oli tapana yllättää ratkaisuillaan omia pelaajia. Vaikka jokainen pelaaja lähellä palloa on pallollisessa vaiheessa teoriassa aina valmis vastaanottamaan pallon, piti joukkueen valmentajan hillitä tätä luovuutta. Vastustajan voi yllättää esimerkiksi yrittämällä kääntyä negatiivisesta peliasennosta. Näitä yrityksiä kuorrutettuna jonkinlaisilla kantapäävippauksilla näkee aladivareissa ja junnufutiksessa paljon. Jos käännyt omalla kenttäpuoliskolla, tai vaikka pelinavaamisvaiheessa keskikenttäpelaajana negatiivisesta peliasennosta, tulee sinun olla aika varma, että onnistut käännöksessäsi. Jotta olet varma tällaisesta asiasta, pitää sinun olla havainnoinut jotain prässäämään tulevasta vastustajasta: vauhti tai suunta, jolla hän tulee prässäämään, kyvyttömyys hidastaa tai tihentää askeltiheyttä kun hän tulee lähellesi, tai muuta vastaavaa. Jos käännyt tässä tilanteessa havainnoimatta, lyöt vetoja, joilla häviät pitkässä juoksussa takuulla. Ne, jotka ovat hyviä havainnoimaan erityisesti sitä, mistä ja miten prässi tulee, näyttävät siltä kuin osaisivat hallita aikaa ja tilaa. Mutta kuinka moni kokee esimerkiksi Sergio Busquetsin lähtökohtaisesti luovana pelaajana?

Jos taas yrität käännöstä negatiivisesta peliasennosta ylempänä kentällä, esimerkiksi kulmalipun tuntumassa sivurajaheiton jälkeen, se on menettänyt aika suuren osan yllättävyydestään. Näin ollen se mikä on luovaa, vaihtelee tietenkin myös pelitilanteen ja kentän alueen mukaan.

 

Lopuksi yritän kerrankin vastata otsikon retoriseen kysymykseen itsekin. Teen sen lainausten kautta, sillä olen erittäin suuri quotejen ystävä.

Ensimmäinen lainaus, joka mielestäni vastaa hyvin kysymykseen siitä, mikä on luovuutta pallopeleissä, on tanskalaiskirjailija Peter Höegin käsialaa: ”Se mitä kutsutaan luovuudeksi, on vain aukkopaikkojen täyttämistä.” Peliä voi valmentaa ja siihen voi luoda rakenteen tiettyyn pisteeseen asti. Pelaaja sen sijaan oppii ja opettelee erilaisia ratkaisuja omatoimisesti, harjoituksissa ja peleissä: erilaisia harhautuksia, monipuolista syöttövalikoimaa, tapoja ottaa palloa haltuun, tapoja suojata… Rakenteessa tulee joskus aukko, johon pelaajan on sovellettava jokin osaamansa ratkaisukeino. Tämä ei täytä wikisanakirjan luovuuden määritelmää, mutta osuu pallopeleissä mielestäni lähelle totuutta. Todellista luovuutta on käyttää jotain toiseen tilanteeseen sopivaa ratkaisumallia tilanteessa, johon sitä ei ole aiemmin keksitty soveltaa. Koska en ole ikinä ollut ”luova pelaaja”, en keksi yhtäkään pelitilannetta nyt esimerkiksi. Sen sijaan Luis van Gaalin keksintö käyttää Marouane Fellainia ja Massimilliano Allegrin oivallus käyttää Mario Mandzukicia kohdepelaajina sellaisilla alueilla, johon heitä ei ennen ratkaisuina ollut sovellettu, oli mielestäni hyvä esimerkki tästä.

Toinen lainaus, joka selittää luovuuden osuutta pallopeleissä, laitetaan yleisesti Albert Einsteinin nimiin, vaikkei sen alkuperästä ihan varmoja ollakaan: ”Creativity is Intelligence Having Fun.” Kun pelikäsityksesi sekä kykysi havainnoida, tunnistaa ja analysoida tilanteita on riittävän korkealla tasolla, pääset pelitilanteisiin, jossa näet useampia mahdollisia yhtä hyviä ratkaisuja. Tällöin voit huijata vastustajaa uskomaan että aiot tehdä toisen ratkaisun, ja sitten yllättää tekemällä toisen. Toni Kroos, jota ei häntäkään pidetä maailman luovimpana pelaajana, yllättää sekä vastustajat että katsojat muutaman kerran kaudessa tekemällä pitkiä kuljetuksia boksiin asti, kun kaikki vastustajat odottavat Kroosin syöttävän ja avaavat tälle väylän kuljettaa. Mielestäni kukaan ei kuitenkaan synny luovaksi pelaajaksi, vaan luovuuden pohjana on oltava syvällinen ymmärrys pelistä. Tämä ymmärrys taas syntyy joko laadukkaasta joukkueharjoittelusta, tai esim. tuhansista tunneista kunnon pihapelejä.

Luovuutta siis epäilyksettä on pallopeleissä jossain muodossa. Se, mitä termillä tarkoitamme pallopelien yhteydessä ei kuitenkaan ole mielestäni riittävän tarkasti määritelty, ja siksi sen käytön kanssa tulisi olla ehkä astetta pidättyväisempi. Omalla käsitykselläni siitä, mitä luovuus on, en nimittäin nostaisi sitä kahden tärkeimmän elementin joukkoon pelissä.

 

Advertisements
Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s