Kausiennakko 2017 – VPS

Mistä tulee?

Vepsun 2016 oli menestyksekäs; se rakensi talven aikana uuden pelillisen identiteetin, pelasi viimeisellä kierroksella mitaleista, ja päätyi lopulta sijalle neljä ja Euroopan kentille. Sen kauden 2017 ennakointi on tietyllä tavalla helpointa, sillä joukkueen peli antaa kontekstin ja viitekehyksen, jonka rajoissa analyysia ja ennakointia voi suorittaa. Vaasalaisten tapa pelata on hyvin tunnistettava, sekä paljaalla silmällä että tilastollisesti. Petri Vuorisen miehistö antoi eniten syöttöjä, keskimäärin lyhyimpiä syöttöjä, keskitti vähiten ja kellotti tilastollisesti suurimmat pallonhallintalukemat koko sarjasta.

Paikallisen palloseuran huippukausi ei ollut ihan niin selkeä juhlan paikka vaasalaisille jalkapalloihmisille, kuin paperilla voisi päätellä. Kotijoukkueen tapa pelata ei miellyttänyt kaikkia, ja joukkuetta syytettin monenlaisista asioista. Osa syytteistä oli yksinkertaisesti perättömiä, kuten väite siitä, että VPS hieroo palloa omalla kenttäpuoliskolla kunnes menettää sen. InStatin tilastoissa joukkue oli HJK:n jälkeen vähiten palloja omalla kenttäpuoliskolla menettänyt ryhmä. Paljon kritiikkiä joukkue sai myös ”liian hitaasta pelaamisesta”. On totta, että VPS:llä oli vähiten esimerkiksi keskityksiä, syöttöjä rangaistusalueelle ja (huolestuttavimmin) murtavia syöttöjä (= key passes, suomennos oma). Pelin nopeus on epämääräinen termi, ja se voidaan pitkin rautanapein määritellä tarkastelemalla vauhtia, jolla pallo liikkuu kentällä päästä päähän. Pelinopeus taas on täysin eri asia, ja näistä kahdesta vain pelinopeus korreloi voittamisen kanssa. Kyse on totta kai osittain mielipide-eroista. Uskallan kuitenkin väittää, että on tietyllä tavalla järjetön asetelma, että osa kotiyleisöstä olisi ollut tyytyväisempi jos VPS olisi saavuttanut saman pistemäärän puolustamalla raivon ja tuurin yhdistelmällä, liukutaklaamalla palloa katsomoon ja iskemällä vastahyökkäyksistä tarvittavat maalit. Voi jopa olla, että sitä olisi markkinointimiehen helpompi myydä ja sen perään katsomossa helpompi syttyä, mutta pitkää urheilullista prosessia sen päälle ei valitettavasti voi rakentaa.

Kyse ei ole oikeasta ja väärästä tavasta pelata jalkapalloa. Voittavaa, loogista jalkapalloa voi pelata ja harjoituttaa tietenkin myös vastahyökkäämisen tai suoraviivaisemman etenemisen kautta. Vuorinen tiimeineen edustaa kuitenkin pelifilosofista ajattelijakuntaa, jossa kärjistäen ideaali-ottelun kulku olisi hyökätä koko peli yhtä pitkää hyökkäystä, ja päättää se maaliin juuri peliajan loppuessa. VPS on ensimmäinen jalkapalloseura, jossa osa kannattajista kapinoi aktiivisempaa, pallonhallintaan perustuvaa tuloksellisesti menestyksekästä pelitapaa vastaan.

VPS

Talvi

Vuorinen on ajanut talvella sisään uutta pelisysteemiä. Tulokset ovat olleet vaihtelevia; SJK kaatui komeasti Pohjanmaan derbyssä mutta tappio Kakkosen MuSa:lle oli surkea tulos. Suomen cup päättyi tappioon puolivälierä-karsinnassa Interille. Pelaajahankintoihin pätee sama kuin analyysin kirjoittamiseen, niitä on helpompi tehdä kun on olemassa pelilliset raamit johon erimuotoisia palikoita sovitella. Hyvänä esimerkkinä maalivahtihankinta Marko Meerits, joka ei saanut sopimusta IFK Mariehamniin, mutta jonka VPS hankki paikkaamaan Evgeni Kobozevia. Meerits on vaasalaisten pelitapaan hyvä maalivahti, sillä hän on erinomainen syöttämään ja käsittelemään palloa, ja lisäksi havainnoi hyvin milloin voi vielä pelata lyhyellä ja koska on pidemmän avauksen paikka. Myös Juha Hakolalla on eväitä olla varsinainen nappihankinta. Yleisesti ottaen imu länsirannikon vara-helmeen on ollut yllättävän lauhaa. Nimitin Jalkapallolehden Shpat Qerim -jutussa Mika Lehkosuon Honkaa suomifutiksen ”pitkän hyökkäämisen Mekaksi”. Nyt Mekka on siirtynyt pohjoisemmaksi, mutta pelaajahankinnoissa tämä ei ole vielä näkynyt. Sääli, sillä raitapaidat kaipaisivat kovasti muutamaa hyökkäyspään täsmähankintaa.

Minne menee?

Suurin korjattava pelillinen ongelma oli ja on tilanteenvaihdossa hyökkäyksestä puolustukseen. Yleensä pitkä hyökkääminen, sarjan keskimäärin lyhyimmillä syötöillä tuottaa rakenteellisesti tasapainoista hyökkäyspeliä, jossa pelaajat ovat menetyksen sattuessa 1) lähellä palloa ja 2) yli- tai tasavoimalla pallon ympärillä. Tämän puolestaan pitäisi johtaa nopeisiin riistoihin pallonmenetyksen jälkeen. Vepsulla rakenteellisesti hyvistä pitkistä hyökkäyksistä kielivät tilastot ovat kohdallaan, ja kuten todettua se ei menetä palloja omalla kenttäpuoliskollaan. Järjettömän epäloogista onkin se, että se oli 2016 koko sarjan huonoin riistämään palloja vastustajan kenttäpuoliskolla. Se lähtee hyökkäyksiinsä siis keskimäärin pisimmän etäisyyden päästä vastustajan maalista. On kansainvälinen trendi, että suurin osa maaleista syntyy suhteellisen lyhyiden syöttöketjujen jälkeen. Tämä ei suinkaan ole ristiriidassa kärsivällisen rakentelun ja pitkän hyökkäämisen kanssa, vaan pitkän hyökkäämisen tuottamat maalipaikat ja maalit ovat vain puoli totuutta, toinen puoli on että se luo rakenteellaan mahdollisuuksia riistoille lähellä vastustajan maalia. VPS:n kyvyttömyys hyödyntää toinen puoli pelitapansa tuottamista eduista on joko pelitavallinen valinta, joka tähtää riskien minimointiin (vastahyökkäyksen vastahyökkäys) tai sitten se on hyökkäävien pelaajien huonoutta ennakoida ja reagoida tilanteenvaihtoon. Kumpikin on korjattavissa videopalaverihuoneessa ja treenikentällä.

Talvikaudella sisäänajettu pelijärjestelmä on ollut 3-4-2-1, jossa on paljon loogisia kehitysaskelia viime kauden pelaamiseen. Kolmen topparin linja peittää niin puolustusvaiheen ongelmia, kuin pelinavaamisenkin heikkouksia. Veli Lampi linjan oikeanpuolimmaisena topparina voi olla toimiva ratkaisu niin joukkueen kuin pelaajankin kannalta. Tilanteenvaihdon ja korkean prässin kehittämiseen ryhmityksessä on myös tiettyjä sisäänrakennettuja ratkaisumalleja, ja jo mainittu Hakola on erinomainen pelaaja liikkumaan kärjen takana linjojen välissä. VPS:n valmennustiimissä uskotaan jurgenkloppmaisesti enemmän valmentamiseen kuin pelaajahankintoihin, mutta kolmen ylimmän pelaajan joukkoon kaivattaisiin sellaista osaamista, jota nykyisiltä pelaajilta ei tunnu löytyvän. Pelitavassa hyökkäävien pelaajien pitäisi pystyä venyttämään kenttää ainakin pystysuuntaan, pystyttävä pitämään palloa ylhäällä yksin, ja toimia prässin ja tilanteenvaihtojen käynnistäjänä ja ohjaajana.

Valistunut arvaus: riippuen siitä, ratkeavatko esitetyt ongelmat ja kehityskohdat vai ei, sijoittuu jonnekin välillä 2.-6.

 

Mainokset
Kategoria(t): Veikkausliiga Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s