Kausiennakko 2017: FC Inter

Mistä tulee?

Interin sydän oli sairas, ja viime kausi oli vaikea sydänleikkaus. Suhteellisen lähellä valotonta tunnelia käytiin, mutta leikkausta voi kai pitää onnistuneena ja potilasta jossain määrin parantuneena. Alkukaudesta Job Dragtsman alaisuudessa joukkue näytti ja todennäköisesti olikin ryhmä pelaajia, joka oli totaalisen kyllästyneitä ja uskonsa menettäneitä siihen tekemiseen, mitä oli jatkunut vähän liian kauan ja vähän liian samanlaisena. Jami Wallenius ei saanut ”lisää asennetta” vaatimalla ilmeeseen oikein mitään muutosta – on vaikeaa saada ryhmää ihmisiä yhdistymään ajatuksen taakse, jos ajatus itsessään on löyhä ja sisällötön. Shefki Kuqi saapui loppukaudella ja otti jostain syystä ison sulan hattuunsa siitä, ettei saanut nimekästä ryhmäänsä (kuinka vähän Inter sai irti esimerkiksi Erfan Zenelistä, on posketonta) raahattua pois viivan alapuolelta, ja säilytti sarjapaikkansa oikeastaan vasta toisen karsintaottelun toisella puoliajalla.

Interin pelistä ei todennäköisesti voi oppia mitään tätä kautta silmällä pitäen. Se oli kuin ruumis, jonka lihakset kouristelivat vielä kuoleman jälkeen hermoimpulssien tehdessä samaa mitä ne olivat tehneet niin kauan kuin muistivat. Tilastot kertovat saman kuin silmät, turkulaiset olivat sarjan kolmanneksi huonoin joukkue Kemin ja PK-35 jälkeen. Jonkilaisena isompana opetuksena voidaan nähdä se, kuinka vaikeaa on tilastollisesti mitata hyvää puolustamista. Inter taklasi eniten kentän molemmissa päissä ja toiseksi eniten koko sarjassa, silti kukaan ei varmaan kuvaisi joukkueen puolustusta aggressiiviseksi tai hyväksi.

fcinter

Talvi

Interin kausi alkoi oikeastaan valmentajapohdinnoilla heti päättyneen kauden perään. Marko Rajamäen (joka kertoi Urheilusanomille, että hänelle tarjottiin yhtä pestiä, mutta se ei tuntunut oikealta tms.) nimeä pyöriteltiin, Kuqi ehti julkaista oman jatkonsa jo kun hollantilais-nimi Jan de Jonge pongahti jostain, ja nyt lopulta mennään Kosovon Härällä kuitenkin. Valmentajakysymyksen takana moni Interin tulevaisuuden kannalta kiinnostavin asia ei liitykään kentällä tai välttämättä edes edustusjoukkueen ympärillä tapahtuviin asioihin. Turun piirin palkkalistoilta ongittu Vesa Mäki palkattiin tekniseksi johtajaksi. Mäki on luonteeltaan analyyttinen ja rauhallinen, ajattelija-tyyppi, ja tuntee alueen pelaajakehitys-olosuhteet erinomaisesti. Samanlainen on alle 15-vuotiaiden valmennuspäällikkönä vaikuttava entinen A-maajoukkuetoppari Kalle Parviainen. Kun toimistolla on töissä ajattelevia, uudistushaluisia ihmisiä, ja pelimerkkejä on siirretty pikkuhiljaa edustusjoukkueen kehittämisestä koko seuran kehittämiseen, ovat seuraukset yleensä hyviä. Inter on palkannut päätoimisia juniorivalmentajia, aloittanut ikäluokkajoukkueet nuorimpiin ikäluokkiin, ja tehnyt yhteistyösopimuksia sellaisiin seuroihin, jotka ennen kuuluivat paikallisen Palloseuran yhteistyö-sateenvarjon alle. Myönnettäköön etteivät nämä ole mitään innovatiivisinta toimintaa, ja junioriseurana Inter on valtavasti jäljessä vaikkapa Käpylän Palloa, joka on tehnyt saman ja enemmän jo aikoja sitten. Omasta näkökulmastani Interin junioritoiminta on kuitenkin ajanut TPS:n vastaavan etumatkaa kiinni pelottavankin nopeasti.

Edustusjoukkueenkin ympärillä on ollut enemmän positiivisia kuin negatiivisia merkkejä. Kaikki elimet tuntuvat toimivan nyt paremmin, kun niihin pumppaa verta terve sydän. Suomen Cupissa joukkue eteni puolivälierään, ja pelaajahankinnat vaikuttavat suhteellisen onnistuneilta. Niko Markkula ja Timo Furuholm voivat hyvinkin olla koko kauden parhaita hankintoja. Valmentajakysymyksen kannalta kiinnostavinta lienee se, että Inter vaikuttaa pistäneen edustusjoukkueen resursseja myös valmennustiimiin, joka on Suomessa luvattoman harvinaista. Fysiikkavalmentajaksi tuli Marko Yrjövuori, ja Kuqin apulaisvalmentajaksi italialainen Fabrizio Piccareta. Suomen Cupin peleissä on lisäksi nähty penkillä B-junioreiden vastuuvalmentaja John Allen, sekä viime kaudella SalPa:a valmentanut David Moore, joka hänkin on pätevä, Turun seudulla erittäin arvostettu valmentaja. Toimintatavat ja aika näyttävät, miten toimii lajin ulkopuolelta tuleva erillinen fysiikkavalmentaja tai valmentajien työnjako jossa toinen ”organisoi puolustuspelin”, mutta suuntaus valmennustiimin luomiseen on ainakin tervetullut.

Minne menee?

Taustalla voi olla vaikka kuinka paljon positiivista, mutta päivittäisen tekeminen laatu, valmennusprosessin taso, yksilöiden onnistuminen, psykologiset tekijät ja onni vaikuttavat siiten, miten edustusjoukkue menestyy. Viimeksi kun Kuqi veti valmennustiimiä, tulos luettiin lopulta Hesarin kohupaljastus-jutusta. Nytkin on yhtä helppoa löytää Interin tekemisestä talven aikana negatiivista kuin positiivista, riippuen siitä minkälaiset narratiivi-lasit haluaa nenälleen asettaa.

Peli on ollut sekavaa. Valmennusjohto on selvästi halunnut tehdä kokeiluja niin ryhmityksen, pelipaikkojen kuin kapteenistonkin suhteen. Puolustuslinjassa on kokeiltu kolmea ja neljää pelaajaa, ja päädytty viime aikoina lähinnä neljän linjaan. Veikkaan, että Inter tulee käyttämään molempia, sillä esimerkiksi VPS-ottelussa sinimustat siirtyivät välittömästi 3-5-2 (5-3-2) kun tekivät johtomaalin. Puolustuslinjan toiminta oli mielenkiintoista myös tappiollisessa SJK-pelissä, jossa linja pumppasi jopa röyhkeästi pois edessään olevaa tilaa, ja teki seinäjokisilla melko helpoksi omaan selustaansa pelaamisen. Keskikentän keskustan pelaaminen on myös näyttänyt aika erilaiselta riippuen siitä, kuka siinä milloinkin pelaa. Julien Faubert ja Mika Mäkitalo tekevät molemmat paljon liikkeitä suoraan kohti palloa, ja hakevat sitä jopa ensimmäisen prässilinjan etupuolelta. Ari Nyman ja Philip Njoku pyrkivät selkeämmin vain liikuttamaan palloa poikittaissuunnassa ja luomaan tilaa toppareille prässilinjojen murtamiseen. Potentiaalinen riski on myös Interin toppareiden määrä. Varsinaisia toppareita ovat vain Alain Henrique, Arttu Hoskonen ja Kosta Manev. Näistäkin Manev on laitapuolustaja, joka pelaa topparina ”olosuhteiden pakosta”.  Henrique on vielä kysymysmerkki (katsokaa SJK:n 1-0 maali cupin puolivälierässä), ja Manevkin on selkeää Veikkausliiga-tasoa vain Shefki Kuqin mielestä. Manev pelasi Kuqin Hongassa 11 ottelua, katosi kenenkään kaipaamatta häntä sen enempää, kunnes palasi viime kaudella PK-35 liigapelaajaksi. Topparina pystyvät stunttaamaan myös Niko Markkula ja Petros Kanakoudis, joista ensimmäinen ei tietääkseni ole juurikaan topparina pelannut ja jälkimmäisen pitäisi olla pelikiellossa valtaosa kaudesta. Hyökkäyksessä on myös henkilöstö-ongelmia, sillä pelisysteemistä riippuen 2-4 pelipaikasta taistelevat valmentajan veli Njazi Kuqi, seuralegenda Furuholm, talven tehomies Benjamin Källman, niin ikään erittäin hyvin vaihdosta tullessaan esiintynyt Albion Ademi, ikoni Henri Lehtonen, Lucas Garcia ja tasaisen turhauttava Guy Gnaboyou. Lisäksi minuutteja on saanut Kevin Mombilo.

Inter on yksi niitä joukkueita, joka tekee sarjaennakoiden sijoitusveikkaukset niin vaikeiksi. Voin kuvitella Interin mitalitaistoon, ja yhtä hyvin voin kuvitella Shefki Kuqin paiskomaan juomapulloja ja puristamaan kivestä vettä.

Mainokset
Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s